Joulu tulla jolkottaa.

Viimeisten joululahjojen paketointi on tässä kovassa vauhdissa siitäkin huolimatta, että oon onnistunu kadottamaan jo monta vuotta hyvin palvelleen lahjanarurullan, jota kuitenkin käytin viimeksi perjantaina. Nyyh. Ehkä se löytyy siivotessa, sillä aattelin kuitenkin vielä sen jälkeen, kun olen Cassu -kanin ja sen tavarat, lahjat ja omat vaatteeni pakannut eteiseen, imuroida koko muun kämpän. Voisin ehkä kaiken muun paitsi kanin jo viedä autoonkin, niin ei ole niin paljon tavaraa tiellä. :)

Lähden siis tänään loppuviikoksi Nummelaan, jei. Kiva mennä syömään jouluruokia, saamaan toivomiaan hyödyllisiä lahjoja (onneksi ihmiset ei osta enää nykyään niin paljon hyödytöntä krääsää, kuin silloin kun oli pienempi..) sekä näkemään sukulaisia ja kavereita pitkästä aikaa. Se on aika kivaa :)

Suuntaan loppuviikosta Lohjalle, eli silloin parantelen taas loppusyksyn laiminlyöntejä kun toivottavasti kerkeän näkemään kamuja urakalla. Vaikkakin toivottavasti se menee hiukan rauhallisemmissa merkeissä kuin viime kesänä, enkä päädy minkään bileillan jälkeen minnekään jatkoille, ihan oman mielenrauhan vuoksi... x)

Mutta ei näistä sen enempää, kohta pitää mennä pomoa moikkaamaan, elikä aletaanpa laittelemaan itseä tässä samalla kuntoon..

Erittäin ihanaa joulun aikaa kaikille! <3
enkeli kuittaa.

End of an area.

Tänään se viimein sitten oli: mun viimeinen toimistotyöpäivä Suomen Lukiolaisten Liiton toimistossa. Työntäyteinen ja tunnerikas. Ja ihan kauhea.

Tyhjensin tietokoneeni muistin, työpöytäni, kirjahyllyni, seinäni, ilmoitustauluni ja pakkasin henkilökohtaiset tavarani laukkuun. Söin läksiäiskakkua väijytyksen jälkeen ja onnistuin olemaan itkemättä silloin, vaikka lähellä olikin. Mietin parhaimmat ja huonoimmat muistoni näiden vuosien aikana ja sain niitä ihan liikaa mieleen. Tapahtumia, arvostavia puheita, kävijämäärien kasvuja, halauksia, ystäviä.. Sitä tämä aika, pitkät kolme vuotta ja kaksi kuukautta tarkoittavat mulle.

Tarkoittavat sitä, että näin konkreettisesti omien käsieni työn tuottavan tulosta, saavan nuoria ihmisiä liikkeelle, oppivan uusia asioita ja tuntemaan kaiken sen, mitä mä oon vuosien aikana tuntenut.

Ehkäpä sen takia tää onkin niin haikeaa, tää työpaikan vaihdos, sillä samalla kun huomenna myyn sieluni markkinavoimille, ainakin hetkeksi, pätkäisen viimeiset yhteyteni siihen, minkä oon tuntenu kodikseni neljätoista vuotiaasta lähtien: järjestötoimintaan, siihen että oikeasti tekee asioita, joilla vaikuttaa siihen, millaiseksi maailma muuttuu. On osa yhteiskuntaa ja muokkaa siitä sellaista kuin itse siitä haluaa. Tekee sitä yhdessä muiden samaa mieltä olevien ihmisten, nuorten, järjestöaktiivikollegojen kanssa.

Ja nyt kun ei tee sitä enää edes niin, että opettaisi muita tekemään sitä, tuntee olonsa hiukan eksyneeksi. Tuntee olonsa heliumpalloksi jonka naru on katkennut ja se lentelee yksinään ympäriinsä, vailla kiinnekohtaa.

Sitä ei vaan osaa ajatella, että mitä nyt. Mistä nyt saa ne onnistumisen tunteet, kun tietää tekevänsä hyvää koko maailmalle. Niin suurellisesti kun asiaa voi ajatellakaan. Vaikka järjestöistä en pääse ikinä eroon, niin on eri asia puuhastella pikkuasioita kavereiden kanssa, kun olla mukana kehittämässä koulutusta, yhteiskuntaa, maailmaa paremmaksi.

Siksi se on niin haikeaa, päästää irti kaikesta, mikä on tehnyt musta juuri tällaisen, kun mä olen: elämää rakastavan ja oman arvonsa tuntevan.

Sen ovat Suomen Lukiolaisten Liitto, nuorisovaltuusto, oppilaskuntavuodet sekä opiskelu mulle antaneet: terveen itsetunnon ja täyden elämän. SLL oli viimeinen kiinnitys siihen, mikä sai mut tuntemaan itseni tärkeäksi, silloinkin kuin muu maailma ei tuntunut sitä tekevän.

Enempää en voi kiittää ja siksi toivonkin, että myös SLL saa vain parasta, parhaat työntekijät ja aktiivit, jotka sillä on lähes aina ollutkin.

Kiitos SLL, kiitos, että pidit mut vielä ns. aikuisenakin lähellä maata ja muistutit, että elämässä on tärkeintä tehdä siitä sellaista kuin haluaa. Vähempään ei oo syytä tyytyä.

Haikein sydämin, mutta luottavaisin silmiin tulevaisuutta tutkaileva,
enkeli kuittaa.

TJ 1

Meikäläisen 25 -vuotisbileet on huomenna ja niitä on jo odotettukin.. Järjestelyt painottuvat tämän päivän iltaan sekä huomiseen päivään, onneksi Liiton kiesi on huomenna käytössä helpottamassa tavaroiden hakua ja roudausta.

Nyt sitten nähdään, miten kymmenen vuoden tapahtumajärjestämiskokemus jelppii suurien bileiden järjestämisessä. Jos tämä onnistuu hyvin, niin sitten voin sitä alkaa tehdä sivubisneksenä ;) Vähän niinkuin tuo kakkujen leipominen tänään illalla :)

Huomisista bileistä tulee hienot, mahtavat ja toivottavasti erittäin onnistuneet. Kunhan itsekin jossain vaiheessa pääsee boolia maistelemaan.. ;)

Eli kaikki kutsun saaneet: teidän on parasta raahautua paikalle, muuten jäätte paitsi hillittömistä juhlahumuista. :)

Juhlafiiliksin,
enkeli kuittaa.

Terkkuja Rollosta!

Täällä sitä ollaan Rovaniemellä, ihan kivassa hotellihuoneessa arpomassa, pesiskö hiukset nyt vai ei. Vuoden viimeinen Water -oppilaskuntafestivaali (R) täällä siis alkamassa huomenna. Ainaisesti viimeinen tapahtuma myös monelle ihmiselle, mm. allekirjoittaneelle. Hiukan mielenkiintoista ajatella niin.

Takana on 14 järjestämääni Water -koulutusta, tämä on siis 15. Samalla se on 50. Water kautta aikain. Jos ajattelee Wateria kolme vuotta sitten, jolloin aloin järjestämään niitä, olivat ne aikalailla lasten kengissä silloin. Kiitos loistavien työparien, on Watereita kehitetty aikuisempaan päin, ihan niinkuin 50. kertaa järjestettävän tapahtuman kuuluukin olla.

Pari edellistä Wateria on mennyt pienten paineiden alla: itseltään kun vaatii koko aika täydellisempää tulosta. Nyt on kuitenkin aika levollinen olo: suihkunraikkaana Elysee -lasi nenän edessä ei jaksa edes miettiä, mikä voisi mennä huomenna pieleen. :) Lähinnä mietin jo viimeistä puheenvuoroani ja toivon, että saan sen kunnialla läpi ilman suurempia herkistelyjä..

Lensin muuten tänne. Lentäminen on vaan niin mahtavaa. Okei, tosi epäekologista, mutta jos sen unohtaa, niin ne hetket, jolloin paineen muuttuminen saa vatsassa sellaisen tosi-miellyttävän tunteen aikaiseksi, ovat vaan jotenkin hienoja. Vois leijailla painottomassa tilassa ikuisesti, tai ainakin siihen asti kun siihen fiilikseen turtuu. Joskus nassikkana ajatteli, et astronauttina olo ois kaikista mahtavinta, ehkä se haave elää jossain muodossa edelleen..

Mulla on muuten luettavana aivan mahtava kirja: Lapsisotilaan muistelmat. Luulen, että siitä saan seuraavaan blogiin jutun juurta. Oon nyt jo vaikuttunut.

Kohta tulee muuten 25 vuotta täyteen. Sekin saanee jotain mietintöjä päähän, josta on hyvä kirjoittaa. Ainakin sellaisia, jossa pohditaan, että mitä sitä oikein elämältään haluaa, niin paljon haaveita, niin vähän aikaa loppupeleissä..

Hyvää yötä,
enkeli kuittaa.

Fudishuumaa**

Elikä eilen olin Stadikalla "katsomassa" elämäni ensimmäistä maajoukkuefudispeliä. Suomi kohtasi karsintaottelussa Saksan ja peli päättyi suurilukuisesti tasan 3-3. Koska en ole fudisasiantuntija, en millään lailla analysoi peliä ja vaikeaa se olisikin, sillä näin peliä aikalailla tasan kaksi minuuttia toisessa erässä alkaen 76.jotain.

Olin siis yllättäen järjestyksenvalvojana siellä. Ja hirmu hauskaa oli taas. :)

Hauskaksi tilanteen teki myös se, että ihan yllättäen olin portilla B2 esimiehenä. Tiedä sitten miksi.. x) Ensinnäkään ikinä ollu fudispelissä portilla (käytänteet hiukan erilaiset aina) ja sitten vielä paikalla olisi ollut paljon kokeneempiakin järkkäreitä Seculta. Tuntuu, että Juho, joka oli siis päävastaava ja Staffin listoilla, vielä kuvitteli, että mä olisin ollut tosi kokenut jv, kun kyseli loppuryysiksen aikana vinkkejä miten tehdä paremmin ensi kerralla. Osasin toki niitä antaakin (sori pojat, tarkastuksesta annoin kyllä nootia.. ;))..

Hauskaa oli myös se, että ollessani ensikertalainen, annettiin mulle vastuuksi vaatimattomasti B2, joka oli yksi ruuhkaisimmista porteista verrattuna esim. A-porttiin, josta mulle lähetettiin lisää työläisiä turvatarkastuksiin.. Hiukan huikeaa se silti oli, vaikka hetkittäin hirvittikin. :D

Mutta joo, lopputulos oli hyvä, mua kehuttiin, mä kehuin mun tiimiä ja mulla oli hyvä mieli, kun lähdin pois Stadikalta. Mielelläni olen jatkossakin esimiehenä, kun selkeästi se sujuu.. ;)

enkeli kuittaa.

Energiajuomaa ja vesisadetta

Eilen olin järjestyksenvalvojana Redbull -lentopäivässä ja kosteastihan siellä meni. Sillä lailla siis kosteasti, että vetta tihutti koko päivän.. x) Noh, vesisade piristi ainakin sen verran, ettei tullut haukoiteltua ihan niin paljon kuin mitä muuten ehkä olisi tullut, sillä meni lauantaina aikasen myöhään, kun Brentin ja Annamieken näkemisen jälkeen lähdin kuin lähdinkin Amarilloon.. Seuraavan kerran eksyn sinne kuitenkin luultavasti taas monen viikon päästä, jotenka ehkä tuo oli sallittu reissu.. :)

Hienoja juttuja olivat osallistujajoukkueet viritelleet ja niitä katsellessa tuli tutustuttua taas paremmin pariin uuteen järkkäriin. Eli ensi kerralla on taas pari moikkaustuttua lisää. :) Ja seuraava kertahan on nyt perjantaina ja lauantaina, kun on Suomi-Ruotsi -maaottelun paikka. Siitä tulee kivaa, kunhan ei sada vettä x) Pitää kyllä käydä ostamassa mustat sormikkaat ennen sitä, sillä kun työvuoro loppuu klo 23, ni saattaa olla aikasen viileää tuolloin. Onhan kuitenkin jo syksy..

Mutta tämä tästä, nyt töihin ja töiden jälkeen tutkailemaan mahdollista saunailtapaikkaa..
enkeli kuittaa

Säbäkausi vihdoin käynnissä

Johan sitä jo odoteltiinkin. :)

Eilen oli siis ekat treenit ja sunnuntaina oli eka tuomarointi. Eikä nyt ees hirmusti oo paikat hellinä, vaikka olin jo varmuuden vuoksi tilannut selkähieronnan tälle päivälle, kun meen nyt vihdoin käymään Merihaassa. :D

Tuomaroinnit hiukan jännitti, kun luvassa oli Etelä-Suomen tyttöjen aluejoukkueen viimeisiä keskinäisiä treenipelejä. Ja sit ku peli oli 3x20 min tehokkaalla peliajalla, oli edessä kaksi tuntia tehokasta juoksua. Hiki virtas. x) Mut kyl se tais yleisesti ihan ok mennä, jos ottaa huomioon, että oli kauden eka tuomarointi. (Plus että siinä oli sitten tarkkailu samalla..)

Eilen oltiin tosiaan treeneissä. Jaamme treenivuoron vantaalaisen Köngäspossen aka. KGP:n kanssa. Hirmu hauskaa oli, vaikken kyl mitään osannutkaan.. Ehkä se tästä lähtee :D

Tarina tämän treenivuoron hankkimiselle on vähintäänkin omalaatuinen. Olin Sirun kanssa Prahassa Czeck Open -säbäturnauksessa Maalihaiden aka. MaHan huoltajana heinä-elokuun vaihteessa ja KGP:n puuhamies oli siellä MaHan vahvistuksena, jotenka siinä sitten jonain iltana pikkuhiprakassa saatiin loistavia ideoita, joista tämä oli yksi. x) Legendaa siis riittää :D

Erittäin hyvä, että meitsi seuran pj:nä hoitaa tän suhdetoiminnan, kun menneen puolen vuoden sisällä oon luonut suhteet SB Riskiin, M-Teamiin, MaHaan ja nyt KGP:hen. Taustalla luonnollisesti PorMo (nyk. Loimu), LoHi ja Gusanos. :DD

Mut joo, se säbästä.

Kiire syksy muutenkin. Ja kun työtkin loppuu tossa marraskuun lopussa, pitäis miettiä pikkuhiljaa, et mitä sitten.. Eli jos sulla on tiedossa joku mulle sopiva homma joulukuun alusta, let me know! :D

Nyt lounaalle ja sit takaisin postituksiin..
enkeli kuittaa.

18 -vuotiaana maailmalle läksit,
purjeveneellä maailmaa kiersit.

Näit Kapkaupungin,
Euroopan sisävedet,
koit suolaisen pärskeen.

Merta rakastit.

Palasit Suomeen,
perheesi luokse.
Naisen tapasit,
rakastuit.

Äitini sait
ja enoni.
Myöhemmin tätini myös.

Rakkaus ei aina kestä,
levoton mieli vie voiton.

Purit levottomuutesi remontoitiin,
seinien maalauksiin.

Kalastit,
reissasit.

Minut opetit virvelöimään,
tai ainakin yritit.
Maalasit leikkimökin punaiseksi,
kun sitä halusin.

Opetit nikkaroimaan,
heittämään tikkaa,
ostit kinuskileivoksia.

Nyt kun olet taivaan merillä,
ei huoneessasi leiju enää sikarin tuoksu.
Tosin verstaasi tuoksuu yhtä pahalta
kun aina ennenkin.
Taidan vaan sittenkin pitää siitä tuoksusta.

Teneriffan auringon alla
merimiehen levoton sielusi
sai ikuisen levon.

Levon vailla selkävaivaa,
huolta rahasta ja rikkoutuvasta autosta.

Lepo, jossa elät uudelleen elämäsi parhaat hetket.
Seilaat taivaan merillä,
ikuisesti.

Lepää rauhassa pappa rakas!

*Pappa kuoli Teneriffalla 9.4.2008

Anna mennä Suomi-poika!

Jellonat ärjyvät, Suomen liput liehuvat, urheilubaarit ovat täynnä ja ihmiset näyttävät omituisen väsyneiltä.

Lätkän MM-kisat ovat päällä! Ja tuo väsymys selittyy sillä, että kisat ovat Kanadassa, jotenka pelit tulevat pääasiassa yöaikaan telkusta.

Leijonat ovat tässä vaiheessa pelanneet yhteensä viisi ottelua: Saksaa, Norjaa, Slovakiaa, Latviaa ja USA:a vastaan. Voittosaldo on viisi. On ollut hienoa kannustaa vireessä, tosin hetkittäin vaikeuksissa ollutta, olevaa sinivalkoista joukkoa.

YLE on panostanut tänäkin vuonna erittäin paljon kaikkeen oheisohjelmaan, mitä pelien ja jopa erien välissä näytetään. Se on omiaan kohottamaan kisafiilistä. IIHF:n 100 -vuotisjuhlat retropaitoineen ja muine tempauksineen tuovat myös oman värinsä. Eikä unohdeta sitä, että kisat ovat Kanadassa, maassa jossa jääkiekko on pyhäasia ja pelaajat lähes jumalia.

Suomen ikonit ovat myös paikalla: Saku Koivu, Ville Peltonen, Teemu Selänne. Jari Kurrikin aina välillä kuvissa näkyy, kun pelissä on tiukemmat hetket. Miksei häntä muuten ikinä näytetä silloin, kun Suomi tekee voittomaalin? Osaahan Kurri joskus hymyilläkin, tiettävästi.. :)

Myös uusi sukupolvi loistaa legendojen rinnalla: Mikko Koivo, Tuomo Ruutu, Antti Pihlström jne. Suomi-kiekkoilun tulevaisuus näyttää siis erittäin hyvältä. Niklas Bäckström loistaa myös kirkkaana kuin joulutähti Jeesuksen aikoina. Hienoahienoa.

Jääkiekon MM-kisat sytyttävät suomalaiset vuosi toisensa jälkeen. Vuosi toisensa jälkeen joukko valioyksilöisiä leijonamiehiä pukee päälleen sinivalkoisen pelipaidan ja yrittää saavuttaa unelman: voittaa toisen maailmanmestaruuden! Ja sitä Suomi-kansa haluaa myös; päästä kauppatorille huutamaan Leijonille ja Leijonien kanssa.

Kisojen alkupuolella Olli Jokinen totesi eräässä haastattelussa, että näissä skaboissa pelataan Selänteelle. Finnish Flash pelaa mitä luultavimmin viimeisiä MM-kisojaan tässä. Hänelle metsästetään maailmanmestaruutta, sillä tämän kuninkaan pelivuodet ovat jo vähissä. Suomalainen legenda ansaitsisi myös tämän tittelin itselleen.

Yhteiset tavoitteet yhdistävät joukkuetta. Tätä todistaa myös eilisen USA -ottelun jälkipelinä ollut kahakka, jossa mm. Selänne kävi USA:n pelaajan päälle tämän taklattua ensiksi Jussi Jokista päähän pelin jo päätyttyä.

Leijonafanina pelien katsominen on sietämättömän jännää. Tänään panokset kovenevat kun lohkovoitosta mitellään Kanadan kanssa. Jos kynsiä ei olisi jo syöty, tänään ne viimeistään olisivat muisto vain.

Peli kuin peli, huuto raikaa, Mertarannan puhe pauhaa ja siniristiliput liehuvat sydämissä. Tunteella mennään ja parasta toivotaan.

Go Leijonat! Go Suomi!

enkeli kuittaa.

jk. Kuvitelkaa sitä riemua kun S. Koivun ilmoitettiin liittyvän Leijonamiehistöön. Leijonaikoni ja sydänten Leijona. Ainakin hyvin pitkään.

Kevättä ilmassa selkeästi.

Ei oo kait mikään suuri yllätys, kun totean, että tää mun vauhti ei vaan hiljene ollenkaan.. Eihän se oo ollu vuosikausiin hirveän hidasta kuitenkaan.

Sen lisäks, että oon saanut tässä viimeisien kuukausien aikana paljon uusia ystäviä, niin vanhojakin on keretty nähdä ja sitten saada pirusti uusia kokemuksia. On se vaan aika mahtavaa, kun on paljon hyviä ystäviä ja vielä enemmän kivoja kavereita, joiden kanssa voi viettää aikaa..

Ihan ekaksi kyllä hehkutan sitä, että kävinpä katsomassa ihan parasta keikkaa viime viikolla. On se kyllä ihan ihmeellistä, miten tuo Bäkkärit onnistuu kerta kerran jälkeen vakuuttaamaan livenä ja muistamaan ne tuntemukset, joita se musiikki on vuosien varrella saanut aikaan. Oon mäkin kuitenkin ollut Bäkkärien musan ystävä jo yläasteelta lähtien.

Keikan aikana sitä tunsi itsensä hetkittäin taas siksi viisitoista vuotiaaksi teiniksi, joka oli kesällä 1999 katsomassa Bäkkäreitä Hartwall Areenalla. Muisti, miten hullua se meininki oli silloin ja millainen spektaakkeli Bäkkäreiden Millenium -keikka oli. Tyypit kuitenkin leijaili yleisön päällä vaijereiden avulla. :D Ja se, miten mahtava fiilis oli encoren aikana, joka oli sen hetkinen ehdoton suosikkibiisi. Sitten sitä myös mietti, että miten mukavaa se elo oli silloin. Ei tarvinnut muuta huolehtia kuin koulunkäynnistä eikä ensimmäistäkään sydänsurua ollut koettu vielä. Olin siis aika lapsi vielä silloin, vaikka muulta tuntuikin. :)

Nyt kun itsekin on (toivottavasti) aikuistunut, niin rauhallisempi mutta paljon intesiivisempi keikka puri tuhottoman hyvin. Ja kun sitten all-time BSB -lempparibiisi I'll Never Break Your Heart esitettiin, kostui silmäkulmat sekunniksi. *huokaus* BSB on kyllä ollut se bändi, jonka kanssa mä oon tehnyt henkistä kasvuani ihmissuhdesoppien labyrintissä.

Keikka oli siis ihan mahtava, siihen ei kait tartte enempiä todeta. Ja jatkoillakin oli kyllä ihan tosi mahtavaa, etten sanoisi. Kiitos Tuuli ja Liana. :)

Säbäkausi alkaa olla pulkassa. Enää Erotuomarien SM-kisat, johon meen säbäilemään ja sitten Keisarigaalaristeily, jolla palkitaan palkinnon ansaitsevat. Oon varmaan taas ihan nyyh-nyyh siellä.. x)

Noh, ehkä sitä nyt jatkais töitä, sillä kevät toi mukanaan omituisten ajatusten ja fiilistelyjen lisäksi myös Waterit. Ja Mikkeliin pitäisi siis suunnata ensi vkl:na. Sitä odotellessa..

enkeli kuittaa.

Nyt tällä tytöllä on enää yksi pappa.

Tämän tytön äiti soitti tälle tytölle tänään töihin ja kertoi itkien isänsä kuolleen ulkomailla lomalla. Eli tytön toinen pappa meni siinä.

Kyllä sitä meni hetken hiljaiseksi ja yritti koota ajatuksensa.

Ei tällä hetkellä kyllä edes itketä. Ehkä sen takia, että on niin paljon mielessä. Mutta toivottavasti tällä kertaa sitä itkis hautajaisissa. Olis tää henkilö ainakin sen arvoinen.

Harmittaa vaan pari asiaa. Papalta jäi niin monta tarinaa kertomatta, mitkä mua on aina askarruttanu. Sen merimiesajoilta ja sitten se, että mikä sai sen jäämään maihin ja menemään naimisiin mun mummon kanssa. Ja miksi ne sitten erosi loppupeleissä ymsyms. Niihin kysymyksiin mä en saa ikinä vastausta.

Harmittaa myös se, että nyt mun pappa ei nää koskaan sitä miestä, johon mä rakastun, eikä mun lapsia. Eikä mun lapset voi sanoa, että niiden isopapalla on komeat tatuoinnit, koska ne ei nää sitä koskaan muuta kuin mahdollisesti valokuvissa.

Pappa ei pääse koskaan Sirun lakkiaisiin ja Jonin valmistujaisiin. Pappa ei nää päivää, jolloin serkkumme Miska aloittaa koulun. Eikä mun hääpäivää.

Nyyh. Nyt jo kyyneleet valuu pitkin poskia. Onneksi, mä jo pelkäsin, että mä en osaa itkeä enää edes mun rakkaiden sukulaisten takia.

Mulla on aina kaikki muistot. Luulen, että kun seuraavan kerran haistan sen tietyn sikarin tuoksun, niin hymyilen vaan kun tiedän, että nyt papalla on kaikki hyvin. Hän on paikassa, jossa ei selkään satu eikä tarvitse huolehtia auto-ongelmista. Hän voi seilata purjealuksella ikuisesti taivaan merillä. Seilata ja elää uudestaan nuoruutensa hurjia hetkiä, jolloin mikään ei estänyt häntä toteuttamasta unelmaansa.

Onnea sulle pappa pilven reunalle. Sano terveisiä vanhemmilles.
Rauhallista lepoa ja kivutonta selkää sulle aina ja ikuisesti.

Ikävä tulee tottakai, mutta positiivinen sellainen. <3

enkeli kuittaa.

Voihan Kiinan keisari.

Tän päivän Hesarissa oli aika karmaiseva juttu liittyen Pekingin olympialaisiin.

Peking taisteli vuoden 2000 olympilaisista Sydneyn kanssa ja kun ne jotkut isot-urheilu-herrat saapuivat tarkastamaan Pekingiä, tapahtui seuraavaa:

Kadulla kuljeskeli 41 -vuotias lievästi kehitysvammainen Wang Chaoru, joka sitten pidätytettiin paikallisen ison herran toimesta, sillä hänen pelättiin pilaavan Pekingin mainetta, jos hänen annettaisiin kuljeskella pitkin katuja tarkastuksen aikana. Wang Chaoru vietiin vankilaan, jossa hänet piestiin hengiltä. Vanhemmat löysivät ruumishuoneelta pahasti hakatun poikansa, jonka selässä oli poliisin pampun kokoinen reikä.

Siis voi jumalauta! (anteeksi voimasana, tähän kohtaan se kuului)

Myös tämän päivän Hesarin pääkirjoituksessa todettiin seuraavaa:

"Ensimmäinen kiista koskee sitä, pitääkö olympialaisten hengen - reilun pelin, kansojen välisen yhteisymmärryksen ja ihmisyyden kunnioituksen - sopia jotenkin järjestäjämaan perusluonteeseen. Tähän otettiin jo kantaa, kun kisat myönnettiin ilman suurempia vastalauseita Kiinalle, joka ei ole demokratian eikä ihmisoikeuksien mallimaa.

Perustelu Kiinan kelpoisuudelle oli se, että urheilu tulisi pitää urheiluna ja erillään politiikasta. Toinen kiista nousee juuri tästä perustelusta: mikä on politiikkaa?"

Mun mielestä maa, jossa ihmisoikeudet ovat näin pahasti kuralla, että vuosikymmen toisensa jälkeen viattomia ihmisiä tapetaan mitättömistä syistä ja jossa tyttölapsia syrjitään todella pahasti ja ns. vääräuskovaisia vainotaan.

Puhumattakaan siitä, että sananvapaus EI TODELLAKAAN toteudu. Kiinalaiset eivät uutisten mukaan näet tiedä edes siitä, että olympiasoihdun matkaa on sabotoitu. He ovat siinä luulossa, että kaikkialla soihtu on otettu lämpimästi vastaan. BBC ja muut uutistoimistot, jotka jotain muuta raporotoivat, kärsivät katkotuista televisiolähetyksistä. Juuri näin..

Ja sitten tällaiselle maalle myönnetään olympialaiset. Okei, urheilu ja politiikka ei kuulu yhteen, mutta miettikää sitä kaikkea hyötyä, mitä Kiina saa näistä olympialaisista mm. taloudellisesti. Onko se ansainnut kaiken sen positiivisen, varsinkaan kun ei ole pystynyt parantamaan kuralla olevia asioitaan, vaikka on luvannut?

Eipä ole ei, mutta myöhäistä se nyt on. Toivottavasti näitä asioita mietitään jälkikäteen. Onhan se ikävää, että paha ei saa palkkaansa vaan päinvastoin, silittelyä päälaelle: "Kyllä se siitä, ei haittaa."

Ja vaikka kuinka Marjo Matikainen-Kallström ajattelee soihdun kuljetuksen sabotoinnin olevan hyökkäys urheilua kohtaan, ei se rouva rakas näin ole..

enkeli kuittaa.

Ystävyys on yhteistä työtä

Tän kirjoitin joskus hiukan yli vuosi sitten:

Puhelimessani on satoja numeroita,
läheisiäni,
ystäviäni, kavereitani.

Ihmisiä, joiden kuvat on tatuoitu sydämeeni.
Ihmisiä, jotka tekevät minusta minut,
välittävät,
muistavat,
ovat läsnä tarvittaessa
ja yleensä muutenkin.

Kiitos sinulle,
joka tarjosit nenäliinaa, kun olin pahoilla mielin.
Kiitos sinulle,
joka vedit tanssimaan, kun minua kiukutti.

Kiitos, kun jaksoit korvat punaisina kuunnella
kuinka paljon välitin.

Kiitos ruusuista.
Kiitos aiheellisista risuista.
Kiitos, kun kerroit totuuden.
Kiitos, kun väritit totuutta silloin kuin näit sen tarpeelliseksi.

Halaus sinulle,
joka ajoit mustan mielen pois.
Ja toinen sinulle,
joka rohkaisit ylittämään itseni.

Onneksi hyväksyt minut tällaisena kuin olen,
epätäydellisenä, itsepäisenä.
Ihmisenä.

Tiedäthän, että olet syy, miksi olen tässä nyt?
Nyt ainakin toivottavasti tiedät.

Kiitos, kun annat minun olla ystävä sinulle
ja korvata kaikki tekosi rakkaudellani.

Ja nyt on taas hetki, jolloin pitää miettiä ajatuksia, jotka oli tän runon takana. Ne tunteet ja ne muistot, jotka innoittivat kirjoittamaan tämän oodin niille läheisille, jotka välittivät.

Oikein itkettää miettiä, että jonain päivänä, ei-ehkä-niin-pitkän-ajan-päästä osa niistä ystävistä ovat käytännössä vain nimiä mun historiankirjani sivuilla. Ihmisiä, jotka joskus ovat tärkeitä ja jotka sitten olosuhteiden pakosta jäävät taustalle. Ihmisiä, jotka eivät ole valmiita siihen, että molemmat tekevät töitä ystävyyden säilymisen eteen. Ihmisiä, jotka ovat valmiita hyväksymään sen, että ystävät vaihtuvat, uusia löytyy ja vanhat säilyvät, jos säilyvät.

Oon nostanu tän asian esille sen takia, että on mahdollisuus, että yhteisö, joka on ollut mulle maailman tärkein asia, Pallokeisarit, ei välttämättä olisi enää olemassa jatkossa. Tai siis, että siitä poistuisi mulle tärkeitä ihmisiä.

On ikävää, että mulla on vaan tietty määrä päiviä viikossa ja tietty määrä tunteja päivässä, sillä se tarkoittaa, että mun täytyy määritellä tarkkaan, miten käytän aikani.. Olis vaan niin helppo pitää hauskaa saunailtojen ja pelien yhteydessä, kun silloin on pakosti jotain, mikä yhdistää meitä. Kalenterissa sama aika kaikilla vapaana ja varattuna sille, että ollaan yhdessä. Ei tää varmaan olis ees niin vaikeaa, jos ei asuttais eri paikkakunnilla. On aika vaikeaa tehdä asioita yhdessä kun yks on Turussa, toinen Tampereella, kolmas ja neljäs pk-seudulla ja sit viides Lohjalla. Ja sit ku kaikilla ei oo aina rahaa/mahdollisuutta tulla paikalle, ni se meni sit siinä.

Kysymys pohdittavaksi kaikille Keisareille: kuinka monta kertaa me ollaan viimeisen vuoden aikana vietetty aikaa yhdessä ilman, että Keisareilla on ollut jonkinlaista yhteishäppeninkiä: pelejä, saunailtoja tms.? Ei hirmuisen montaa kertaa. Ei näet mulle asti oo ainakaan tullu montaa kertaa kutsua minnekään bileisiin..

Tämä on syy siihen, miks mua surettais se, että ei olis enää sitä omaa yhteisöä, jonka turvissa voi huoleti suunnitella tekemisiä, kun tietää, että silloin ainakin näkee ne rakkaat, joita haluaa.

On näet ikävää vaan päästää irti. Mä en vaan yksin kykene tekemään sitä ystävyystyötä ja tuntuu, ettei muut ees tajua, että sitä se tarkoittaa, jos mennään kaikki eteenpäin. Ystävyyden heikkenemistä, ellei molemmat halua ja näe vaivaa sen ylläpitämiseksi.

enkeli kuittaa.

Hirmuinen vauhti ollut elämässä..

.. ja uusiin ihmisiin on tullut tutustuttua ihan urakalla viimeisen kahden kuukauden aikana. Mutta mikäpä siitä, vähän sitä vannottiin uutena vuotena, että vuodesta 2008 tulee paras vuosi ikinä. Ja mun osalla tää on toteutunut aika hyvin, hirmusti on hyviä asioita tapahtunut, huonoja ei oikeastaan tule nyt mieleen, mikäli nyt pari tosi noloa kännisekoilua. (Nojoo, sen superhyperkännissä olon voisi lopettaa.. Ajan kanssa :P)

Keskiviikkona oltiin Alessa joukkuekaverini Tarun kanssa, jonka kanssa on kierretty urakalla baareja ja koettu paljon asioita, ja sitten siellä tapasin uuden ihmisen. En ollut mitenkään juomingeissa, pari juomaa meni ja sitten jostain syystä mun ja Tarun ympärillä pyöri tiiviisti pohjanmaalainen porukka, joista lähes jokainen halusi tehdä tuttavuutta mun kanssa. Humalaisia olivat, jotenka eipä mua kiinnostanut. Paitsi sitten se yksi poju, joka oli rauhallisin ja antoi mun olla rauhassa. Hänen kanssaan sitten tanssin jossain vaiheessa, kun piti päästä pois niitten muitten läheltä. Poitsu seurusteli, eli siinä syy, miksi tunsin oloni ihan turvalliseksi hänen seurassaan. Jossain vaiheessa kun vahdin Tarun ja Heidin juomia, kysyi tuo nimettömäksi jäänyt poika multa, että miksi mä olen sinkku. Se on kuulemma ihan päivänselvää, että olen sinkku ja pitämässä hauskaa kavereiden kanssa. Selitin sitten jotain sitoutumiskammosta ja menevyydestä, jossa seurustelukumppanit eivät jaksa mukana ja hän sitten totesi vaan, että "Voisinpa lyödä vetoa, että sulle on käynyt pahasti jossain vaiheessa ja siksi sä et halua ees yrittää.." Olinpa sitten ihan äimän käkenä, että huhhuh, mitä tuo poitsu selittää..?!? x)

Keskustelu jatkoi, eikä sitä tarvitse tähän laittaa, mutta nostin tämän esille, sillä sepä sai taas mut miettimään mun asennetta omaan elämääni uudestaan. Eli, että minkäs takia tässä viipelletään näin kovaa.. Mitään lopullista johtopäätöstä ei syntynyt, jotenka kait sitä sitten jatketaan samaan malliin niin kauan kuin jotain ilmenee.. :P

Ensi viikonloppuna on uusien kamujemme FB Riskin saunailta, jonne meidät on kutsuttu. Saas nähdä, mitä siellä käy, kun edellisellä kerralla oli jo aika luja meininki, kun käytiin juhlimassa M-Teamin karsintapelin voittoa.. :D

enkeli kuittaa.

Unet, unet. Päänvaivaa kerrakseen.. :)

Mä oon aina uskonu siihen, että unissa on jotain syvempää. Muistan edelleen unia, joita oon nähnyt kolme-neljä -vuotiaana, kun asuttiin vielä Routiolla ja mä nukuin samassa huoneessa vanhempieni kanssa. Jossain vaiheessa kuuntelin kesälomareissulla kun mummini kertoi nähneensä unessaan isänsä kuoleman edellisenä yönä. Musta joutsen oli unessa ollut ja vanhan kansan perinteiden mukaan se merkitsee kuolemaa. Ja Vihdin pappa sitten oli kuollut seuraavana päivänä, aika yllättäen vielä..

Ehkä se on jääny sitten takaraivoon, että unissa voi nähdä asioita ennakkoon. Mä oon pienestä pitäen näet nähny huikean määrän deja vú -ilmiöitä, edelleenkin näen.. Ja sitten jossain vaiheessa aloin näkemään unia ihmisistä ja tilanteista, jotka oli vihjauksena tulevaan. Vihjaukset luonnollisesti tajusi vasta myöhemmin, kun ystäväpariskunta palasi kuukausien eron jälkeen takaisin yhteen ja olin aiheeseen liittyvää unta nähnyt jo puolitoista viikkoa aiemmin tietämättä heidän välien lämpeämisestään mitään..

Kaikennäköisiä ennustuksellisia unia on tullut nähtyä vuosien varrella, niin omaan itseen kuin muihinkin ihmisiin liittyen.

Nostin tämän asian tähän pohdittavaksi, koska kun kävin tossa jokunen aika sitten treffeillä, näin edellisenä yönä kolme erillistä unta pitempiaikaisesta miespuolisesta kaveristani, mikä sai miettimään treffejä ihan eri näkökulmasta. Tästä sitten jossain vaiheessa (humalapäissä luonnollisesti....) juteltiin kyseisen henkilön kanssa ja päätettiin jutella asiasta selvinpäin uudestaan. Tätä tilannetta ei koskaan tullut ja eilen sitten ajattelinkin, että ehkä se oli vain sellainen hetkellinen juttu, mikä unohdetaan.

NO, näinpäs sitten taas viime yönä kolme erillistä unta kyseisestä henkilöstä.. Nyt pitäisikin sitten miettiä, että luottaako siihen, että unet välittävät viestejä, vai antaako olla ja keskittyy muihin asioihin.. Hankalia nuo tällaiset asiat. :D

enkeli kuittaa.