torstai 11. syyskuuta 2008

Fudishuumaa**

Elikä eilen olin Stadikalla "katsomassa" elämäni ensimmäistä maajoukkuefudispeliä. Suomi kohtasi karsintaottelussa Saksan ja peli päättyi suurilukuisesti tasan 3-3. Koska en ole fudisasiantuntija, en millään lailla analysoi peliä ja vaikeaa se olisikin, sillä näin peliä aikalailla tasan kaksi minuuttia toisessa erässä alkaen 76.jotain.

Olin siis yllättäen järjestyksenvalvojana siellä. Ja hirmu hauskaa oli taas. :)

Hauskaksi tilanteen teki myös se, että ihan yllättäen olin portilla B2 esimiehenä. Tiedä sitten miksi.. x) Ensinnäkään ikinä ollu fudispelissä portilla (käytänteet hiukan erilaiset aina) ja sitten vielä paikalla olisi ollut paljon kokeneempiakin järkkäreitä Seculta. Tuntuu, että Juho, joka oli siis päävastaava ja Staffin listoilla, vielä kuvitteli, että mä olisin ollut tosi kokenut jv, kun kyseli loppuryysiksen aikana vinkkejä miten tehdä paremmin ensi kerralla. Osasin toki niitä antaakin (sori pojat, tarkastuksesta annoin kyllä nootia.. ;))..

Hauskaa oli myös se, että ollessani ensikertalainen, annettiin mulle vastuuksi vaatimattomasti B2, joka oli yksi ruuhkaisimmista porteista verrattuna esim. A-porttiin, josta mulle lähetettiin lisää työläisiä turvatarkastuksiin.. Hiukan huikeaa se silti oli, vaikka hetkittäin hirvittikin. :D

Mutta joo, lopputulos oli hyvä, mua kehuttiin, mä kehuin mun tiimiä ja mulla oli hyvä mieli, kun lähdin pois Stadikalta. Mielelläni olen jatkossakin esimiehenä, kun selkeästi se sujuu.. ;)

enkeli kuittaa.

Ei kommentteja: