maanantai 25. elokuuta 2008

Energiajuomaa ja vesisadetta

Eilen olin järjestyksenvalvojana Redbull -lentopäivässä ja kosteastihan siellä meni. Sillä lailla siis kosteasti, että vetta tihutti koko päivän.. x) Noh, vesisade piristi ainakin sen verran, ettei tullut haukoiteltua ihan niin paljon kuin mitä muuten ehkä olisi tullut, sillä meni lauantaina aikasen myöhään, kun Brentin ja Annamieken näkemisen jälkeen lähdin kuin lähdinkin Amarilloon.. Seuraavan kerran eksyn sinne kuitenkin luultavasti taas monen viikon päästä, jotenka ehkä tuo oli sallittu reissu.. :)

Hienoja juttuja olivat osallistujajoukkueet viritelleet ja niitä katsellessa tuli tutustuttua taas paremmin pariin uuteen järkkäriin. Eli ensi kerralla on taas pari moikkaustuttua lisää. :) Ja seuraava kertahan on nyt perjantaina ja lauantaina, kun on Suomi-Ruotsi -maaottelun paikka. Siitä tulee kivaa, kunhan ei sada vettä x) Pitää kyllä käydä ostamassa mustat sormikkaat ennen sitä, sillä kun työvuoro loppuu klo 23, ni saattaa olla aikasen viileää tuolloin. Onhan kuitenkin jo syksy..

Mutta tämä tästä, nyt töihin ja töiden jälkeen tutkailemaan mahdollista saunailtapaikkaa..
enkeli kuittaa

torstai 21. elokuuta 2008

Säbäkausi vihdoin käynnissä

Johan sitä jo odoteltiinkin. :)

Eilen oli siis ekat treenit ja sunnuntaina oli eka tuomarointi. Eikä nyt ees hirmusti oo paikat hellinä, vaikka olin jo varmuuden vuoksi tilannut selkähieronnan tälle päivälle, kun meen nyt vihdoin käymään Merihaassa. :D

Tuomaroinnit hiukan jännitti, kun luvassa oli Etelä-Suomen tyttöjen aluejoukkueen viimeisiä keskinäisiä treenipelejä. Ja sit ku peli oli 3x20 min tehokkaalla peliajalla, oli edessä kaksi tuntia tehokasta juoksua. Hiki virtas. x) Mut kyl se tais yleisesti ihan ok mennä, jos ottaa huomioon, että oli kauden eka tuomarointi. (Plus että siinä oli sitten tarkkailu samalla..)

Eilen oltiin tosiaan treeneissä. Jaamme treenivuoron vantaalaisen Köngäspossen aka. KGP:n kanssa. Hirmu hauskaa oli, vaikken kyl mitään osannutkaan.. Ehkä se tästä lähtee :D

Tarina tämän treenivuoron hankkimiselle on vähintäänkin omalaatuinen. Olin Sirun kanssa Prahassa Czeck Open -säbäturnauksessa Maalihaiden aka. MaHan huoltajana heinä-elokuun vaihteessa ja KGP:n puuhamies oli siellä MaHan vahvistuksena, jotenka siinä sitten jonain iltana pikkuhiprakassa saatiin loistavia ideoita, joista tämä oli yksi. x) Legendaa siis riittää :D

Erittäin hyvä, että meitsi seuran pj:nä hoitaa tän suhdetoiminnan, kun menneen puolen vuoden sisällä oon luonut suhteet SB Riskiin, M-Teamiin, MaHaan ja nyt KGP:hen. Taustalla luonnollisesti PorMo (nyk. Loimu), LoHi ja Gusanos. :DD

Mut joo, se säbästä.

Kiire syksy muutenkin. Ja kun työtkin loppuu tossa marraskuun lopussa, pitäis miettiä pikkuhiljaa, et mitä sitten.. Eli jos sulla on tiedossa joku mulle sopiva homma joulukuun alusta, let me know! :D

Nyt lounaalle ja sit takaisin postituksiin..
enkeli kuittaa.