keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Unet, unet. Päänvaivaa kerrakseen.. :)

Mä oon aina uskonu siihen, että unissa on jotain syvempää. Muistan edelleen unia, joita oon nähnyt kolme-neljä -vuotiaana, kun asuttiin vielä Routiolla ja mä nukuin samassa huoneessa vanhempieni kanssa. Jossain vaiheessa kuuntelin kesälomareissulla kun mummini kertoi nähneensä unessaan isänsä kuoleman edellisenä yönä. Musta joutsen oli unessa ollut ja vanhan kansan perinteiden mukaan se merkitsee kuolemaa. Ja Vihdin pappa sitten oli kuollut seuraavana päivänä, aika yllättäen vielä..

Ehkä se on jääny sitten takaraivoon, että unissa voi nähdä asioita ennakkoon. Mä oon pienestä pitäen näet nähny huikean määrän deja vú -ilmiöitä, edelleenkin näen.. Ja sitten jossain vaiheessa aloin näkemään unia ihmisistä ja tilanteista, jotka oli vihjauksena tulevaan. Vihjaukset luonnollisesti tajusi vasta myöhemmin, kun ystäväpariskunta palasi kuukausien eron jälkeen takaisin yhteen ja olin aiheeseen liittyvää unta nähnyt jo puolitoista viikkoa aiemmin tietämättä heidän välien lämpeämisestään mitään..

Kaikennäköisiä ennustuksellisia unia on tullut nähtyä vuosien varrella, niin omaan itseen kuin muihinkin ihmisiin liittyen.

Nostin tämän asian tähän pohdittavaksi, koska kun kävin tossa jokunen aika sitten treffeillä, näin edellisenä yönä kolme erillistä unta pitempiaikaisesta miespuolisesta kaveristani, mikä sai miettimään treffejä ihan eri näkökulmasta. Tästä sitten jossain vaiheessa (humalapäissä luonnollisesti....) juteltiin kyseisen henkilön kanssa ja päätettiin jutella asiasta selvinpäin uudestaan. Tätä tilannetta ei koskaan tullut ja eilen sitten ajattelinkin, että ehkä se oli vain sellainen hetkellinen juttu, mikä unohdetaan.

NO, näinpäs sitten taas viime yönä kolme erillistä unta kyseisestä henkilöstä.. Nyt pitäisikin sitten miettiä, että luottaako siihen, että unet välittävät viestejä, vai antaako olla ja keskittyy muihin asioihin.. Hankalia nuo tällaiset asiat. :D

enkeli kuittaa.