keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Miekkataistelua ja suuria tunteita

Eilen kävin ystäväni Tuulin kanssa katsomassa uuden Star Warsin ja pidin todella paljon! Arvostan kovasti kaikkia, jotka eivät ole spoilanneet juonta, joten en aio tehdä sitä myöskään. Totean vain, että yksi lempihahmoistani R2D2 pelasti taas päivän, aika tyyppi! :)

Kuvan otti @torsola83


Sen sijaan, että kirjoittaisin tähän nyt kovasti kierteleviä juttuja Force Awakens -elokuvasta, ajattelin muistella vähän minun ja tämän loistavan elokuvasaagan yhteistä taivalta.

Koko homma alkoi kun yläasteella Pirkko Salon äidinkielen tunnilla syystä tai toisesta katsoimme Imperiumin vastaiskua, joka jäi kesken oppitunnin päättyessä. Jäin suureen täpinään, että miten tämä nyt tästä jatkuu?!?!?! Sain lainattua serkuiltani koko trilogian VHS-pakettina jotta pääsin katsomaan Imperiumin vastaiskun loppuun, ja tämän jälkeen muistaakseni katsoin osan nro 4 ja sitten lopulta osan numero 6. Siitä se sitten alkoi, tämä meidän suhde. Elokuvat on katsottu läpi niin monta kertaa, etten muista lukuja, ja joka kerta nautin suunnattomasti.

Abivuonna oli Tennispalatsin taidemuseossa Star Wars -näyttely, jonne meidän oli Tuulin kanssa myös pakko päästä. Aikamoista oli nähdä Yoda -nukke vitriinissä ja monta muuta hulppeaa asiaa alkuperäisestä trilogiasta.

Olohuoneen seinällä Disneyworldin tuliainen.
2000 -luvun alkupuolella kävin myös elokuvissa katsomassa kaikki osat 1-3. Moniin muihin faneihin erotuksena pidin myös niistä. Minusta ne toimivat oikein oivana taustojen avaajana osiin 4-6. Muistaakseni yksi leffaseuralaisistani halusi tulla katsomaan kanssani osaa kaksi, koska pääosassa oli silloin söpöksi koettu Hayden Christensen. Jokainen osa oli toistaan parempi, ja sitten kolmososan jälkeen olikin pakko katsoa jälleen osat 4-6. Jossain vaiheessa Lucas editoi Christensenin kuutososan päätöskohtaukseen mukaan, eipä minua sekään haitannut.

Muistan myös kerran ollessani hiihtolomaleirillä isosena Riuttarannassa tehneeni seuraavaa: oli vuoroni herätellä  leiriläisiä ja yllätinkin porukat saapumalla aamupalalla Padme Amidalaksi meikattuna ja pukeutuneena. Tästä ei valitettavasti taida olla kuvamateriaalia, mutta ehkä vielä joskus sen voisi toteuttaa uusiksi. :)

90 -luvun loppupuolella luin myös useita Jedin paluun -elokuvan jälkeen sijoittuvaan Tähtien sota -kirjoja. Niistä en kovasti enää muista, mutta jännä olisi tutkailla, että mitä kaikkea niistä onkaan nipistetty näihin uusiin elokuviin jos mitään..

Tänä jouluna väsättiin leffaa odotellessa SW-lumihiutaleita..



Seuraavia osia odotellessa, eli vuoden päästä viimeistään leffaan uudestaan ;)

anuenkeli kuittaa.


Ei kommentteja: