keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Serkusten sota

Kesällä ostin aivan vahingossa pokkarikaupasta kirjan, jonka tiimoilta olen löytänyt täysin uuden tarinamaailman: historiallinen Englanti.

Kyseinen kirja oli Philippa Gregoryn Valkoinen kuningatar, joka aloitti Serkusten sota -sarjan (Cousins' War). Philippa Gregory on brittiläinen historioitsija joka kirjoittaa sekä tieteellistä että fiktiivistä tuotantoa. Ennen Serkusten sotaa hän on kirjoittanut sarjan Tudorin hovista, joka sijoittuu ajanjaksollisesti tämän Serkusten sota -sarjan teosten loppupään kanssa limittäin ja jälkeen. Itse en ole noita kirjoja lukenut, mutta ehkä ne sitten ovat ensi kesän lukuharjoitteita ;)

Gregoryn kirjat esittelevät historiasta tuttuja tapahtumia naisten näkökulmasta, ja kirjoissa näkyykin erinomaisesti epätasa-arvo miesten ja naisten välillä 1400- ja 1500 -luvun Englannissa. Lisäksi kaikissa kirjoissa näkyy monarkkien epävarmuus vallastaan, valtaa tavoitellaan millä hinnalla hyvänsä ja sen menettämistä pelätään enemmän kuin mitään.  Serkusten sota eli Ruusujen sota liittyy Lancesterin (punainen ruusu) ja Yorkin (valkoinen ruusu) väliseen valtataisteluun Englannin herruudesta. Molemmat suvut ovat Plantagenetin suvun haaroja, jotka alkavat kuningas Edward III:sta. Hänellä oli viisi poikaa, joiden jälkeläiset kinastelivat vallasta. Lisäksi kuvioon tuli myöhemmin Tudor -suku, kun eräs leski-kuningatar meni salaa naimisiin hoviherran kanssa. Hänen kuningaspoikansa Henrik VI tunnusti velipuolensa virallisesti sukulaisekseen. Mutta ei tästä enempää, kirjoissa paljastuu lisää. Yritän kertoa keskeisimmät juonikuviot, mutta kuitenkin liikaa spoilaamatta :)

Esittelen nyt Serkusten sota -kirjat julkaisujärjestyksessä, ja lopussa annan kronologisen lukujärjestyksen, jos haluaa helpottaa omaa lukemistaan.


Valkoinen kuningatar (The White Queen)

Kirjan pääosassa on Elisabeth Wakefield (os. Rivers), kahden lapsen äiti ja tuore leski, joka päätyy naimisiin juuri vallan itselleen Henrik VI:lta taisteluissa anastaneen Edward Yorkin kanssa.  Jos yhtään tiedätte tämän ajan historiasta, niin Elisabeth oli äiti "Towerin prinsseille", eli lapsille, jotka valtataisteluiden uhreina lukittiin Towerin torniin ja joiden tosiasiallisesta kohtalosta ei ole historioitsijoilla mitään tietoa. Gregory on kehitellyt oman teoriansa näihin teoksiinsa, minkä toki myöntää kirjan jälkisanoissa. Elisabeth omaa noitamaisia taitoja ja onnistuu saamaan myös tässä avioliitossa useita jälkeläisiä Yorkin suvulle. Kirja alkaa Elisabethin tavatessa kuningas Edwardin ja päättyy miehen kuoleman jälkipuinteihin kun Elisabeth yrittää saada itselleen ja lapsilleen turvallisen elämän ilman kuningasaviomiehen turvaa. Läpi kirjan käydään valtataisteluja ensiksi liittyen Ruusujen sotaan. Tämä kun on selvitty, niin sitten Yorkin kolme veljestä kahistelevat kruunusta, keskimmäinen heistä "kuninkaantekijä" Warvickin avulla. Warvick auttoi Edwardia nousemaan valtaan, mutta pettyi kuin Elisabeth ja tämän perhe tulivat Edwardille tärkeimmiksi valta-apureiksi kuin hän. Draamaa riittää, ja se jatkuu seuraavissa kirjoissa.


Punainen kuningatar (The Red Queen)

Kirjan pääosassa on Margaret Beaufort ja teos alkaa tämän lapsuudesta, jossa käy ilmi tämän erikoisen uskonnollinen vakaumus, hän haluaisi nunnaluostariin. Margaret on kuitenkin Lancesterin huoneen perijätär ja hänen naitetaan jo hyvin nuorena Edmund Tudorille, tarkoituksena saada uusi kuninkaallista sukua oleva poika. Molemmat vanhemmat kun ovat sukua vallassa olevalle kuningas Henrik VI:lle. Margaret jää äidiksi tultuaan hyvin nuorena leskeksi ja joutuu jättämään pienen poikansa tämän sedän Jasperin huomaan ja hänet naitetaan uudestaan rakkaudettomaan avioliittoon. Margaret saa päähänsä, että Jumala on määrännyt hänen elämäntehtäväkseen nostaa poikansa Henrik Englannin kuninkaaksi kun valtaan nousee ensimmäisestä kirjasta tuttu Edward York. Tästä kohtaa päästään ensimmäisen kirjan juonen käänteisiin hyvin vastakkaisesta näkökulmasta, kun uskonnollinen ja punaisen ruusun kannattaja Margaret etenee suunnitelmassaan syrjäyttää York. Hän on myös hetkittäin hovinaisena kuningattarille kun hänen oma poikansa on ensin Yorkin kannattajaperheen tarjoamassa sijaiskodissa ja myöhemmin maanpaossa. Lanchesterin huone kokee sekä huippuja että notkahduksia tämän kirjan aikana ja Margaretin lapsuudesta startannut kirja päättyy tilanteeseen jolloin juonittelut tuottavat tulosta ja Henrik kohtaa tuolloin vallassa olevan Yorkin kuninkaan viimeisessä taistelussa.


Sininen herttuatar (The Lady of the Rivers)

Tämä kirja kertoo Elisabeth Wakefieldin äidistä Jacquetta Riversistä, eli menee kronologisessa järjestyksessä ensimmäiseksi. Kirja alkaa Jacquettan nuoruudesta Ranskassa, kun hän tapaa vangitun Jeanne Arc'n tämän ollessa vankina hänen sukunsa Luxemburgin omistamassa linnassa. Jacquetta saa oppia vanhalta neitsyttädiltään liittyen suvun naisten erikoiskykyihin, joka on peritty merenjumalatar Melusinalta. Näiden kykyjen vuoksi hänet haluaa vaimokseen Bedfortin herttua, joka haluaa pitää hänetkin neitsyenä. Herttuattarena hänestä tulee yksi Ranskan kunnia-arvoisemmista naisista, mutta kun herttua kuolee, juonittelee hän itsensä rakkausavioliittoon herttuan aseenkantajan Richard Woodvillen kanssa. He muuttavat Englantiin, saavat lapsia ja Englannin kuningatar Henrik VI:lta arvonimen ja ovat muutenkin läheisissä tekemisissä kuningasperheen kanssa. Henrik VI menee naimisiin ranskalaistaustaisen Margareeta Anjoulaisen kanssa, jonka hovinaiseksi ja ylimmäksi ystäväksi Jacquetta ryhtyy. Kuningasparin elämä ei ole rakkaudentäyteistä, mikä aiheuttaa monenmoisia tilanteita. Nuori pari hakee turvaa ja neuvoja suosikeiltaa hovissa, mikä saa heidät epäsuosituksi. Lisäksi perillisen saaminen on hankalaa. Henrik VI saa eräänlaisen sairaskohtauksen ja Margareeta haluaisi olla sijaishallitsija. Kyseenalaisten päätösten jälkeen Serkusten sota onkin käynnissä. Kirjassa nousee esille Tarot -korttien Wheel of fortune -kortti, mikä tarkoittaa, että välillä henkilö voi olla huipulla ja välillä pohjalla. Tämä kuvaa hyvin kirjan perustarinaa, mikä jatkuu siis Valkoinen kuningatar ja Punainen kuningatar -kirjoissa.

Kingmakers Daughter (ei suomennettu)

Kuninkaantekijän tytär -kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta kielellisesti ei ollut mielestäni liian haastava, kun luki ensimmäiset kirjat suomeksi. Tässä kirjassa on pääosassa Warvickin Jaarlin nuorempi tytär Anne Neville, joka kertoo samalla siskonsa Isabellen tarinaa. Warvickin Jaarlin elämäntyönä on selkeästi ollut päästä valtaan Englannissa ja tämän vuoksi hän on tukenut ensiksi Edwardin, Georgen ja Richardin isää Yorkin kreivi Richardia ja sitten tämän kuoltua Edwardia. Valkoinen kuningatar kirjassa käy ilmi, että Elisabeth ei luota Warvickiin ja tämän vuoksi Edwardinkin asenne pikkuhiljaa muuttuu ja valta lipuaa Warvickin käsistä. Tämän jälkeen hän ottaa kohteekseen Keskimmäisen veljeksen Georgen, jolle vanhin tytär Isabell naitetaan. Suunnitelman mentyä enemmän tai vähemmän mönkään, tulee Annen vuoro. Hänet naitetaan Margaret Anjoulan ja Henrik VI ainoalle lapselle Edwardille. Tämäkään kuvio ei tuota tulosta ja lopulta Anne menee salaa naimisiin kuningas Edwardin nuorimman veljen Richardin kanssa, jonka kanssa he ovat leikkineet lapsesta lähtien. Myös tässä avioliitossa perillisen hankkiminen on ongelmallista ja se tuo paineita. Anne ja Isabell pelkäävät kuningatar Elisabethia ja tämän taikuutta ja ovat varmoja, että hän haluaa tappaa heidät molemmat. Kirjan elinkaari on aikalailla sidoksissa Annen elämänkaareen ja kertoo jälleen Yorkin veljesten väliseen taisteluun eri näkökulman verrattuna Valkoiseen kuningattareen.

The White Princess (ei suomennettu)

Tudorien hovi on noussut valtaan taistelujen jälkeen ja Yorkin Elisabeth (Valkoisen kuningattaren päähenkilön esikoistytär) naitetaan Henrik VII vaimoksi. Mutta tämäkin tapahtuu vasta kun Elisabeth on todistanut sikiämisensä, eli aviolliset sänkyhommat aloitetaan jo ennen häitä; häät pidetään vasta kun raskaus on alkanut. Kruunausta saadaan odottaa vielä kauemmin. Avioliitossa on hetkittäin rakkautta ja välillä ei. Koko tarinaa värittää kuninkaan äidin Margaret Beaufortin (tuttu Punaisesta kuningattaresta) vainoharhaisuus, mikä tarttuu myös poikaan.  Tässä kirjassa korostuu erityisesti epävarmuus kuninkaallisesta kun kaikki vastustajat mestattiin kuten myös mahdolliset uhkaajat. Yorkin suvun kannatus on edelleen suurta. Täten uhkaajiksi koetaan mm. Elisabethin kuninkaallinen serkku, Yorkin suvun ainoa elossa oleva miesperillinen, sekä mystinen  Perkin Warbek, jonka Gregory on mieltänyt kadoksissa olevaksi Elisabethin veljeksi. Elisabethin on tyytyminen perillisten tekemiseen, eikä hänellä ole mahdollisuutta vaikuttaa hänelle tärkeiden ihmisten kohtaloihin, kun äiti ja poika Tudor yrittävät sinnitellä vallan kahvassa. Taustalla tässä niinkuin seuraavassakin kirjassa on Valkoisessa kuningattaressa loitsittu kirous, että Towerin prinssien murhaajien suku päättyisi..

The King's Curse (ei suomennettu)

Serkusten sota -sarjan viimeisessä kirjassa pääosassa on kuningatar Elisabeth Yorkin serkku Margaret Pole, jonka isä oli keskimmäinen veljeksistä George, Clarencen kreivi. Hänen veljensä Edward oli ainoa Yorkin suvun elossa oleva perillinen, minkä valtaan noussut kuningas Henrik VII koki uhaksi. Margaret naitettiin Sir Richard Polelle, jonka kanssa hän elikin onnellisen avioliiton, eikä mennyt uudestaan naimisiin leskiydyttyään. Margaret oli serkkunsa paras ystävä ja täten myös vahvasti tämän lasten elämässä, hänen vastuullaan oli kasvattaa kruununprinssi Arthur. Hänestä tuli myös Arthurin nuoren vaimon Katariina Aragonialaisen uskottu. Arthurin menehdyttyä, kruununprinssiksi nousee Henrik, jonka vaimoksi Katariina päätyy. Henrikistä tuli kuningas Henrik VIII 17 -vuotiaana, ja paineet perillisen saamiseksi olivat kovat, sillä elossa olevia Tudoreita oli vain kaksi hänen sisarustaan. Tässä vaiheessa nostetaan taas esille ensimmäisen kirjan kirous, sillä kuningasparin kuudesta lapsesta eloon jää vain yksi tyttö, Maria. Seuraava tarina onkin tuttu historian tunneilta, kun Henrik VIII rakastuu Anna Boleyniin ja haluaa avioeron, mitä katolilainen maailma Paavin edustaman, ei tunnusta. Koko Englanti vaihtaa uskontoa ja uskonpuhdistus on raakaa, myös Margareetan mielestä. Margareetan uskollisuus Katariinaa kohtaan on koetuksella, kun avioero myönnetään ja hänelle rakas Maria julistetaan äpäräksi. Tarina jatkuu tästä vielä kovasti, kun isältään ja isoäidiltää peritty epävarmuus vallastaan värittää Henrik VIII:n tarinan kaikille tutuksi. Tarina päättyy Margareetan kuolemaan ja saa halajamaan vielä lisää tietoa siitä, miten Tudorien suvun tarina jatkuu, ovatko seuraavat monarkin vähemmän epävarmoja ja valmiita mestaamaan kaikki uhkaajat...


Kronologinen järjestys kirjoille on siis seuraava:
The Lady of the Rivers
The White Queen
The Red Queen
The Kingmaker's Daughter
The White Princess
The King's Curse


Toivottavasti en spoilannut liikaa ja maltatte vielä lukea nämä todella mielenkiintoiset kirjat.  Naispäähenkilö tuo tarinaan oivaa erilaista näkökulmaa ja Gregoryn jälkipuheissa kerrotaan vielä, mitkä ovat varmaa faktaa ja mitkä hänen omia tarinankerrannallisia päätöksiään. 

Suosittelen :)

anuenkeli.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Miekkataistelua ja suuria tunteita

Eilen kävin ystäväni Tuulin kanssa katsomassa uuden Star Warsin ja pidin todella paljon! Arvostan kovasti kaikkia, jotka eivät ole spoilanneet juonta, joten en aio tehdä sitä myöskään. Totean vain, että yksi lempihahmoistani R2D2 pelasti taas päivän, aika tyyppi! :)

Kuvan otti @torsola83


Sen sijaan, että kirjoittaisin tähän nyt kovasti kierteleviä juttuja Force Awakens -elokuvasta, ajattelin muistella vähän minun ja tämän loistavan elokuvasaagan yhteistä taivalta.

Koko homma alkoi kun yläasteella Pirkko Salon äidinkielen tunnilla syystä tai toisesta katsoimme Imperiumin vastaiskua, joka jäi kesken oppitunnin päättyessä. Jäin suureen täpinään, että miten tämä nyt tästä jatkuu?!?!?! Sain lainattua serkuiltani koko trilogian VHS-pakettina jotta pääsin katsomaan Imperiumin vastaiskun loppuun, ja tämän jälkeen muistaakseni katsoin osan nro 4 ja sitten lopulta osan numero 6. Siitä se sitten alkoi, tämä meidän suhde. Elokuvat on katsottu läpi niin monta kertaa, etten muista lukuja, ja joka kerta nautin suunnattomasti.

Abivuonna oli Tennispalatsin taidemuseossa Star Wars -näyttely, jonne meidän oli Tuulin kanssa myös pakko päästä. Aikamoista oli nähdä Yoda -nukke vitriinissä ja monta muuta hulppeaa asiaa alkuperäisestä trilogiasta.

Olohuoneen seinällä Disneyworldin tuliainen.
2000 -luvun alkupuolella kävin myös elokuvissa katsomassa kaikki osat 1-3. Moniin muihin faneihin erotuksena pidin myös niistä. Minusta ne toimivat oikein oivana taustojen avaajana osiin 4-6. Muistaakseni yksi leffaseuralaisistani halusi tulla katsomaan kanssani osaa kaksi, koska pääosassa oli silloin söpöksi koettu Hayden Christensen. Jokainen osa oli toistaan parempi, ja sitten kolmososan jälkeen olikin pakko katsoa jälleen osat 4-6. Jossain vaiheessa Lucas editoi Christensenin kuutososan päätöskohtaukseen mukaan, eipä minua sekään haitannut.

Muistan myös kerran ollessani hiihtolomaleirillä isosena Riuttarannassa tehneeni seuraavaa: oli vuoroni herätellä  leiriläisiä ja yllätinkin porukat saapumalla aamupalalla Padme Amidalaksi meikattuna ja pukeutuneena. Tästä ei valitettavasti taida olla kuvamateriaalia, mutta ehkä vielä joskus sen voisi toteuttaa uusiksi. :)

90 -luvun loppupuolella luin myös useita Jedin paluun -elokuvan jälkeen sijoittuvaan Tähtien sota -kirjoja. Niistä en kovasti enää muista, mutta jännä olisi tutkailla, että mitä kaikkea niistä onkaan nipistetty näihin uusiin elokuviin jos mitään..

Tänä jouluna väsättiin leffaa odotellessa SW-lumihiutaleita..



Seuraavia osia odotellessa, eli vuoden päästä viimeistään leffaan uudestaan ;)

anuenkeli kuittaa.


torstai 12. marraskuuta 2015

Halloween juhliin avuiksi

Hei taas!

Kaksi viikkoa sitten synttäreitäni Halloween -teemalla ja tässä nyt siihen liittyen hiukan vinkkejä :)

1. Ruoka

Tärkein asia juhlissa on hyvä ruoka. Tällaisia väsättiin tällä kertaa.

  • Muumiojalopenot: http://www.soppa365.fi/resepti/53521/jalapeno-muumiot/
  • Raadeltu kakku
    • sokerikakkupohja: http://www.kinuskikissa.fi/vinkkeja/
    • täyte: http://www.kinuskikissa.fi/vadelma-vaniljatayte/
    • koristeluohje: http://www.soppa365.fi/2015/10/halloweenin-hirveimmat-herkut-raadeltu-kakku-katkaistu-kasi-ja-kolme-muuta-kammottavaa-naposteltavaa/ (sivun alareuna)
  • Gluteeniton halloweendonitsi: http://www.tekila.fi/blog/2015/10/29/halloween-muffinssit/
    • Itse ostin kiireen vuoksi valmismuffinseja ja koristelin ohjeen mukaisesti 
  •  Feta-pastasalaatti: http://www.maku.fi/reseptit/feta-pastasalaatti
    • pasta värjätty sinisellä ja vihreällä elintarvikevärillä
    • gluteenittomalle riisiversio
  • Homeiset patongit: http://riista.vuodatus.net/lue/2009/11/herkkuja
    • Mustaa elintarvikeväriä en löytänyt lähiPrismasta, joten käytin vihreää ja sinistä. Toimi myös hyvin. 
    • Gluteenittomalle ostin jälleen valmissämpylöitä joihin käytin myös vesi-elintarvikeväriä
  • Kummitusmarenkeja: http://www.k-ruoka.fi/reseptit/kummitusmarengit/
  • Lisäksi tarjolla oli suklaakonvehteja (joulurasiat saapuneet kauppoihin), ruissipsejä ja sulatejuustoja, sekä gluteenittomana naposteltavana Cheeseballs- herkkuja. 

Juhlaväkeä ja ruokapöydän antimia

Naposteltavia ja muumiojalopenot

Raadeltu kakku
Kummitusmarengit

2. Koristelu

Pääasiassa koristelin Buttericksista ostettujen koristeiden avulla. Lisäksi hain töistä joskus askarrellun hautakiven (kanaverkosta pohjamuotti ja siihen päälle paperia, joka maalataan; jos on aikaa päällystä paperimassalla ja maalaa- > on kestävämpi) ja lakanasta tehdyn kummituksen (pään sisälle ilmapallo), jonka kiinnitin lamppuun. Lisäksi silkkipaperista leikkelin kurpitsan naamoja ikkunaan, lepakoita roikkumaan lampusta, sekä jätesäkeistä roikkuvia hapsuja oviaukkoon. Koristekurpitsat sopivat luonnollisesti myös Halloweenin tunnelmaan.

Tässä kuvia sälästä :)




Parveketunnelmaa


3. Musiikki

Koostin eri nettisivujen listojen pohjalta soittolistan Halloweeniin sopivasta musiikista. Saa käyttää: https://www.youtube.com/playlist?list=PLwLavoLNOMPVX5l4RHqp1E0SgeNoEtHJo

4. Muu oheisohjelma

Askartelin Halloween -kehyksen, jonka avulla vieraat pystyivät ottamaan itsestään teemavalokuvia ja niitä mukavasti jaettiinkin somessa.

Halloween-Minion


Rakensin kauhuhuoneen, jossa oli seinillä tietokilpailukysymyksiä. Seassa oli netistä tulostamiani ällöttäviä kuvia, ja vieraitten piti osallistuakseen mennä huoneeseen ja taskulampun kanssa etsiä kysymykset seiniltä. Taustalla soi joskus Buttericksistä ostamani kauhucd (http://www.buttericks.fi/cd-kummitustalon-aanet.html) jossa tuuli ulvoi ja oli muutakin efektiä. Rekvisiittana muutoin oli hautakivi, jonka edessä sähköinen hautakynttilä ja syksyn lehtiä.


Tietokilpailukysymykset: 




Mitkä siirtolaiset toivat halloween - perinteen Yhdysvaltoihin?
a) Italialaiset
b) Irlantilaiset
c) Intiaanit
d) Islantilaiset

Mistä halloween - juhlan nimi johtaa juurensa?
a) Hall & wine
b) Hallows with tea
c) Hall of love
d) All hallows´ eve

Mikä on kurpitsalyhtyyn liittyvän veijarin nimi kansantarun mukaan?
a) Jaska
b) Jack
c) Mike
d) Michael

Kurpitsa on…
a. kasvis
b. hedelmä
c. juures

Suomessa halloweenia vastaavan sadonkorjuujuhlan nimi oli…
a. Kekri
b. Kakru
c. Okra
d. Siitus

Mitä nimi Dracula tarkoittaa?
a. Paholaisen poika
b. Kulmahampainen hirviö
c. Se-kalpea-joka-osaa-lentää

Kuinka monta ihmistä hirtettiin Salemin noitavainoissa?
a. 16
b. 17
c. 18
d. 19

Mitä halloweenin tunnusvärit musta ja oranssi edustavat? (1p/oikea tieto)
v: sadonkorjuu ja kuolema

 
Miksi halloweenina käytetään naamioita?
a. jotta kasvot ovat suojassa mikäli kuolema hyökkää kimppuun
b. jotta kuolleet eivät tunnista eläviä
c. jotta kuolema ei näkisi onnellisia ihmisiä
d. jotta kuolema ei koskisi kasvoihin

Miksi kutsutaan halloweenin pelkoa?
a. Samhainophobia
b. Hallophopbia
c. Triskaphobia
d. Hellenologophobia

Yleisön pyynnöstä otettiin myös ryhmäkuva, jonka julkaisin Facessa.


Olin varautunut myös susipeliin (englanniksi ohjeet: http://fish79324.blogspot.fi/2013/08/tabletop-game-werewolves-of-millers.html, kortit olen ostanut lautapeli.fi:stä) ja perinteiseen "ongi omena suulla vesiämpäristä" -skabaan, mutta tietovisa ja musa riittivät tällä kertaa.

Eiköhän näillä eväillä ensi vuonna joku järkkää omat bileet, jos haluaa :)

enkeli kuittaa.



maanantai 2. marraskuuta 2015

Olen taas hömelö

Hiukan hävettää ehkä taas seuraava teksti jo valmiiksi, mutta mitäpäs sitä itselleen voi :D

Jäin hyvinkin nopeasti koukkuun lyhytikäiseksi jääneeseen televisiosarjaan Emily Owens, josta tuli eilen Suomen televisiossa viimeinen ja 13. osa, jossa saatiin kuin saatiinkin eräänlainen conclusion siinä olleeseen rakkaustarinaan.

Katselin sitä eilen illalla sohvalla halloweenbileiden jälkimainingeissa ja hämmennyin siitä, miten ovenavaus loppukohtauksessa ja minun liputtama kolmiodraaman mies ja sarjan loppuminen erittäin kuumaan suudelmaan sai aikaiseksi aikamoisen onnellisuuden tunteen, johon vielä aamullakin heräsin. Hiukkasen naurattaa, että fiktiivisen ihmisen onnellinen loppu sai itselle niin voimakkaat reaktiot, että vatsanpohjasta otti. Niin paljon aiheutti reaktiota, että tänään oli työmatkalla pakko katsoa jakso uudestaan ja hymyillä lisää.

Muistan vastaavaa käyneen kohdallani kahdesti: alakouluikäisenä katsellessani silloista lempisarjaani Kauniita ja Rohkeita, ja suosikkimieheni Ridge kosi näytöslavalla suosikkinaistani Tayloria vastoin odotuksia. Toisen kerran kun katsoin työmatkalla yöllä hotellissa läppäriltä One Tree Hillin jaksoa, jossa lempipariskuntani mies Lucas keksi vihdoin että Peyton oli hänelle se oikea kun he voittivat lukiolaiskoripallon aluemestaruuden tms.

Fiktiivisten pariskuntien puolesta liputtaminen ja heidän onnellisuudestaan iloitseminen on aika hassu ilmiö, jos vakavasti otetaan. Liekö joku tutkija pohdiskellut syitä tähän ilmiöön?

Onko kyseessä romantiikkariippuvainen asia, vai liittyykö tämä siihen, että saattaisi oman elämän kokemuksia vertailla fiktioon?

Itse järkeilin asiaa, että kaikissa näissä tilanteissa suosikkinaiseni on ollut altavastaajana ja tämä syntynyt tilanne on ollut yllätyksellinen, joskin toivottu. Peilaanko itseeni ja aikaisempiin elämän vaiheisiini?

En osaa sanoa, eikä tässä kirjoituksessa ollut mitään järkeäkään, mutta pakkohan tämä oli nyt julkaista kun vuorokauden verran on hymyilyttänyt. Ehkä tässä on vielä bileväsymystä.

Tähän päätteeksi vielä kyseinen kohtaus gif-animaationa, ei pahaa silmänruokaa ;)





enkeli kuittaa.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Maailman tylsin aihe: Päihdekulttuuri Suomessa, miksi on pakko juoda?



Nykyisten työtehtävieni kautta olen ollut moooonissa tapaamisissa liittyen päihdekasvatukseen. Viimeksi olin valtakunnallisilla Päihdepäivillä Helsingissä. 

Kuulostaa tylsältä, tiedän. 

Päihdepäivillä oli puheenvuoro liittyen 100 päivää ilman viinaa -televisio-ohjelmaan, joka pyöri alkuvuodesta Ylen kanavilla. Olin kyseisen ohjelman ohittanut hartioita kohottamalla, mutta koska tämä oli loppuseminaarin osa, olin pakotettu kuuntelemaan. Onneksi. 

Ohjelman tuottanut Liisa Akimof kertoili taustoja ohjelmalle.Lainaan Liisan kirjoitelmaa Ylen nettisivuilta



100 päivää ilman viinaa- ja Korkki kiinni -sarjat syntyivät havainnosta, että valtaosa suomalaisista juo alkoholia, mutta aiheen käsittely on mediassa kummallista. Toisaalta kauhistellaan alkoholinkäytön ja mainonnan rajoituksia ja holhousta, toisaalta rapajuoppoja ja alkoholin kansanterveydelle ja -taloudelle aiheuttamia menetyksiä.

Alkoholista on tullut osa melkein kaikkien suomalaisten elämäntapaa. Asiantuntevat viinivalinnat päivällispöydässä kuuluvat mielikuvaan aikuisesta laatuelämästä. Alkoholinkäyttö on siirtynyt ravintoloista koteihin ja samalla yksityistynyt. Moni tissuttelee työpäivän päätteeksi ja viikonlopun ratoksi olutta tai viiniä. Alkoholi rentouttaa ja tuottaa hyvänolon tunteen, johon aivot ehdollistuvat.
Katsomme tarkkaan, mitä suuhun pistämme, ja yritämme kuntoilla, sillä työelämä tuntuu vaativan maratoonarin sitkeyttä. Miksei juominen ole yhtä lailla hyvinvointikeskustelussa?

100 päivää ilman viinaa ja Korkki kiinni -sarjoissa halusimme tutkia kulttuurisesti ja tarinallisesti, mitä tapahtuu, jos lopettaa alkoholinkäytön suhteellisen pitkäksi aikaa. Mitä tipattomuudesta seuraa mielenterveydelle, ajankäytölle, fysiikalle ja sosiaalisille suhteille? Ajatuksemme oli, että myös kohtuukäyttäjä voisi kokeilla elämää ilman alkoholia.

Kohtuukäyttäjä ei saa olla juomatta viinaa. Tämä on kulttuurisen kokeen kärjistetty johtopäätös. 100 päivää ilman viinaa -haasteen kisailijat Arto Nyberg, Maria Jungner, Samae Koskinen ja Matti Nykänen ovat saaneet osanottavia kommentteja tyyliin ”En tiennytkään, että sinulla on alkoholiongelma”.

Moni on esittänyt, että alkoholista pidättäytyminen on kohtuukäyttäjälle aivan turhaa ja tarpeetonta. Lausumilla vahvistetaan käsitystä omasta normaaliudesta, jota toisen kohtuukäyttäjän tipattomuus kyseenalaistaa. On helpompi tuntea itsensä normaaliksi ja tavanomaiseksi alkoholinkäyttäjäksi, jos toinen samanlaiselta vaikuttava jatkaa juomistaan eikä edes kokeile mitään muuta. Jos et ole joukossamme, olet meitä vastaan. ”Vain säälittävät alkoholistit tarvitsevat tipattomia, meidän tissuttelumme on laadukasta kohtuukäyttöä.”

En todellakaan ole absolutisti, mutta olen aloittanut alkoholin juomisen vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Olen myös Nummelassa ja Lohjalla asuessani ollut usein se kuski, jonka kyydillä pääsee baariin ja pois. Olen kuitenkin ollut myös se, joka on ollut eniten tanssilattialla, jutellut monien uusien ihmisten kanssa ja pitänyt hauskaa. 

Nykyään käytän alkoholia harvoin, vain juhlatilanteissa. Säbäkauden ulkopuolella (eli kesällä) enemmän, kun juhlanaiheita tuntuu olevan useimmin. Övereitäkin sattuu yhä välillä (shottien nauttiminen on taitolaji), mutta useimmiten humalatila on sitä mukavaa humalaa. Usein myös baari-ilta päättyy hyvissä ajoin ennen pilkkua, kun ei vaan enää jaksa. Krapulasta en sentään vieläkään varsinaisesti kärsi, väsymys toki nykyään painaa enemmän seuraavana päivänä, kun joskus aiemmin.  

Teini-iästä lähtien olen myös ollut se, joka huolehtii humalaisimmista. Olen yhä se, joka tarjoilee vettä muille, herättelee pöydässä nukkuvia ja joskus jopa huolehtii taksiin vaikka itse jäisin vielä yökerhoon. Viime talvena huolehdin myös perässäni bussille kävelleestä tuntemattomasta naishenkilöstä (en sentään jäänyt samalla bussipysäkillä pois). Olen myös itse ollut avun vastaanottaja, en kiellä sitä. :)

En juo viiniä/lonkeroa/siideriä vain huvin vuoksi ja tissutellen, pidän enemmän virvoitusjuomista esim. saunajuomana. Nautin alkoholistani 95 % silloin, kun tavoitteena on humaltua edes jonkin verran. En kuitenkaan muista, milloin olisin viimeksi ollut yökerhossa juomatta yhtään alkoholia, edes hyvässä seurassa. Terassilla sentään olin viime kesänä limulinjalla ainakin kerran. 

Miksi siis nykyään juhliin mennessä oletusarvona on, että otan viinipullon mukaan ja humallun, kun ennen pystyin pitämään oikeasti kivaa ilman humalaa? Ainoastaan sellaisina kertoina, kun on esim. säbäottelu tai töitä seuraavana päivänä, tyydyn alkoholittomiin juomiin. 

Pohdin myös yleisesti, että miksi tuntuu hankalalta mennä juhliin ilman alkoholijuomia ”jos ei huvita juoda”? Miksi alkoholittomuus ilman mitään syytä aiheuttaa yleisesti muissa kysymysmerkkejä? Miksi alkoholittomuus ei voi olla vain valinta, ja miksi sitä pitää edes perustella muille?  

Miksi toimin sen mukaan, että alkoholin juominen olisi normaali osa sosiaalista toimintaa nähdessäni kavereitani (kesä)viikonloppuisin? Eivät kaikki ajattele niin, edes omassa kaveripiirissäni. Yritän olla itsekin ajattelematta jatkossa ja toimia sen mukaan silloin kun siltä tuntuu.

Loppuun vielä ajatuksena, että miksi alkoholissa mokailu ei ole enemmän tuomittua kuin mitä se on? Seuraavan päivänä ennemmin naureskellaan sille mitä humalainen törttöili, kun kehotettaisiin miettimään teon järkevyyttä. Paitsi jos henkilö esimerkiksi ajaa autoa humalassa, silloin tuomitaan. Missä menee raja?

Suomen päihdekulttuurin kehittymisestä kautta aikain voisi kirjoittaa omankin tekstinsä, mutta kiinnostuneet voivat perehtyä tähän diasarjaan.

Josko jokainen ihan vähän pohtisi omaa suhdettaan alkoholiin ja miettisi tarvitseeko se fiilailua. Jos ei, niin mikäpä siinä. Mutta annetaan kaikkien tehdä itse omat ratkaisunsa ja kunnioitetaan sitä, eikös vaan? :)

anuenkeli.