Nykyisten työtehtävieni kautta olen ollut moooonissa
tapaamisissa liittyen päihdekasvatukseen. Viimeksi olin valtakunnallisilla Päihdepäivillä
Helsingissä.
Kuulostaa tylsältä, tiedän.
Päihdepäivillä oli puheenvuoro liittyen 100 päivää ilman viinaa -televisio-ohjelmaan,
joka pyöri alkuvuodesta Ylen kanavilla. Olin kyseisen ohjelman ohittanut hartioita
kohottamalla, mutta koska tämä oli loppuseminaarin osa, olin pakotettu
kuuntelemaan. Onneksi.
Ohjelman tuottanut Liisa Akimof kertoili taustoja
ohjelmalle.Lainaan Liisan kirjoitelmaa Ylen nettisivuilta.
100 päivää ilman
viinaa- ja Korkki kiinni -sarjat syntyivät havainnosta, että valtaosa
suomalaisista juo alkoholia, mutta aiheen käsittely on mediassa kummallista.
Toisaalta kauhistellaan alkoholinkäytön ja mainonnan rajoituksia ja holhousta,
toisaalta rapajuoppoja ja alkoholin kansanterveydelle ja -taloudelle
aiheuttamia menetyksiä.
Alkoholista on tullut
osa melkein kaikkien suomalaisten elämäntapaa. Asiantuntevat viinivalinnat
päivällispöydässä kuuluvat mielikuvaan aikuisesta laatuelämästä.
Alkoholinkäyttö on siirtynyt ravintoloista koteihin ja samalla yksityistynyt.
Moni tissuttelee työpäivän päätteeksi ja viikonlopun ratoksi olutta tai viiniä.
Alkoholi rentouttaa ja tuottaa hyvänolon tunteen, johon aivot ehdollistuvat.
Katsomme tarkkaan,
mitä suuhun pistämme, ja yritämme kuntoilla, sillä työelämä tuntuu vaativan
maratoonarin sitkeyttä. Miksei juominen ole yhtä lailla
hyvinvointikeskustelussa?
100 päivää ilman
viinaa ja Korkki kiinni -sarjoissa halusimme tutkia kulttuurisesti ja
tarinallisesti, mitä tapahtuu, jos lopettaa alkoholinkäytön suhteellisen
pitkäksi aikaa. Mitä tipattomuudesta seuraa mielenterveydelle, ajankäytölle,
fysiikalle ja sosiaalisille suhteille? Ajatuksemme oli, että myös
kohtuukäyttäjä voisi kokeilla elämää ilman alkoholia.
Kohtuukäyttäjä ei saa
olla juomatta viinaa. Tämä on kulttuurisen kokeen kärjistetty johtopäätös. 100
päivää ilman viinaa -haasteen kisailijat Arto Nyberg, Maria Jungner, Samae
Koskinen ja Matti Nykänen ovat saaneet osanottavia kommentteja tyyliin ”En
tiennytkään, että sinulla on alkoholiongelma”.
Moni on esittänyt,
että alkoholista pidättäytyminen on kohtuukäyttäjälle aivan turhaa ja
tarpeetonta. Lausumilla vahvistetaan käsitystä omasta normaaliudesta, jota
toisen kohtuukäyttäjän tipattomuus kyseenalaistaa. On helpompi tuntea itsensä
normaaliksi ja tavanomaiseksi alkoholinkäyttäjäksi, jos toinen samanlaiselta vaikuttava
jatkaa juomistaan eikä edes kokeile mitään muuta. Jos et ole joukossamme, olet
meitä vastaan. ”Vain säälittävät alkoholistit tarvitsevat tipattomia, meidän
tissuttelumme on laadukasta kohtuukäyttöä.”
En todellakaan ole absolutisti, mutta olen aloittanut
alkoholin juomisen vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Olen myös Nummelassa ja
Lohjalla asuessani ollut usein se kuski, jonka kyydillä pääsee baariin ja pois.
Olen kuitenkin ollut myös se, joka on ollut eniten tanssilattialla, jutellut
monien uusien ihmisten kanssa ja pitänyt hauskaa.
Nykyään käytän alkoholia harvoin, vain juhlatilanteissa. Säbäkauden
ulkopuolella (eli kesällä) enemmän, kun juhlanaiheita tuntuu olevan useimmin.
Övereitäkin sattuu yhä välillä (shottien nauttiminen on taitolaji), mutta
useimmiten humalatila on sitä mukavaa humalaa. Usein myös baari-ilta päättyy
hyvissä ajoin ennen pilkkua, kun ei vaan enää jaksa. Krapulasta en sentään
vieläkään varsinaisesti kärsi, väsymys toki nykyään painaa enemmän seuraavana
päivänä, kun joskus aiemmin.
Teini-iästä lähtien olen myös ollut se, joka huolehtii
humalaisimmista. Olen yhä se, joka tarjoilee vettä muille, herättelee pöydässä
nukkuvia ja joskus jopa huolehtii taksiin vaikka itse jäisin vielä yökerhoon.
Viime talvena huolehdin myös perässäni bussille kävelleestä tuntemattomasta
naishenkilöstä (en sentään jäänyt samalla bussipysäkillä pois). Olen myös itse
ollut avun vastaanottaja, en kiellä sitä. :)
En juo viiniä/lonkeroa/siideriä vain huvin vuoksi ja
tissutellen, pidän enemmän virvoitusjuomista esim. saunajuomana. Nautin
alkoholistani 95 % silloin, kun tavoitteena on humaltua edes jonkin verran. En kuitenkaan muista, milloin olisin viimeksi ollut
yökerhossa juomatta yhtään alkoholia, edes hyvässä seurassa. Terassilla sentään
olin viime kesänä limulinjalla ainakin kerran.
Miksi siis nykyään juhliin mennessä oletusarvona on, että otan
viinipullon mukaan ja humallun, kun ennen pystyin pitämään oikeasti kivaa ilman humalaa? Ainoastaan sellaisina kertoina, kun on esim.
säbäottelu tai töitä seuraavana päivänä, tyydyn alkoholittomiin juomiin.
Pohdin myös yleisesti, että miksi
tuntuu hankalalta mennä juhliin ilman alkoholijuomia ”jos ei huvita juoda”? Miksi alkoholittomuus ilman mitään syytä aiheuttaa yleisesti muissa
kysymysmerkkejä? Miksi alkoholittomuus ei voi olla vain valinta, ja miksi
sitä pitää edes perustella muille?
Miksi toimin sen mukaan, että alkoholin juominen olisi normaali osa
sosiaalista toimintaa nähdessäni kavereitani (kesä)viikonloppuisin? Eivät kaikki
ajattele niin, edes omassa kaveripiirissäni. Yritän olla itsekin ajattelematta
jatkossa ja toimia sen mukaan silloin kun siltä tuntuu.
Loppuun vielä ajatuksena, että miksi alkoholissa mokailu ei ole enemmän tuomittua kuin mitä se on? Seuraavan päivänä ennemmin naureskellaan sille mitä humalainen törttöili, kun kehotettaisiin miettimään teon järkevyyttä. Paitsi jos henkilö esimerkiksi ajaa autoa humalassa, silloin tuomitaan. Missä menee raja?
Suomen päihdekulttuurin kehittymisestä kautta aikain voisi kirjoittaa omankin tekstinsä, mutta kiinnostuneet voivat perehtyä tähän diasarjaan.
Josko jokainen ihan vähän pohtisi omaa suhdettaan alkoholiin ja miettisi tarvitseeko se fiilailua. Jos ei, niin mikäpä siinä. Mutta annetaan kaikkien tehdä itse omat ratkaisunsa ja kunnioitetaan sitä, eikös vaan? :)
anuenkeli.