tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vastaus Ninan haasteeseen :)

Nyt kun on pitkästä aikaa olla hetki koneella, niin kerkesin lukea blogeja ja sieltähän tällainen Ninan blogista löytyi :D

Ninan blogi siis osoitteessa: http://ninantarinoita.blogspot.fi/, siellä hän kertoilee elämästään Pohjanmaalla :)


Haaste on seuraava:
  • kerro itsestäsi 11 asiaa
  • vastata kaverisi keksimään 11 kysymykseen
  • ja laittaa 11 kysymystä eteenpäin toiselle kaverille.
 
11 asiaa minusta

1. Salibandy on ollut osa elämääni aikalailla 10 vuotta. Harmittelen edelleen sitä, etten löytänyt sitä jo aiemmin, olisin voinut olla vaikka mitä säbämaailmassa, jos olisin ollut nuorempi ja vetreämpi kuin 19-kesäisenä ;)

2. Pureskelen kynsiäni. Tästä tavasta en ole päässyt eroon ja ainoa tapa saada kynteni näyttämään edes jollain lailla inhimillisiltä, on pitää niissä jatkuvasti kynsilakkaa, jota joudun korjaamaan about joka toinen päivä.

3. Mun on todella vaikeata kuulla itsestäni negatiiviseksi tulkittavia asioita, vaikka koenkin olevani itsevarma. Onneksi kuitenkin olen sen verta cool, että jahka olen sulatellut kuultua asiaa, voin joko hyväksyä virheeni sellaisenaan kun se on, tai sitten kehittää itseäni paremmaksi ihmiseksi yrittämällä päästä eroon negatiivisen palautteen aiheuttavasta asiasta.

4. Isona haluan tehdä työtä järjestömaailmassa ja siihen tavoitteeseen päästäkseni, opiskelen jatkuvalla syötöllä lisää akateemista viisautta, sekä mahdollisuuksien mukaan uusia taitoja.

5. Vaikka en olekaan aina ollut paras mahdollinen isosisko/serkku/lapsi yms. on sukulaisuussuhde mulle aikalailla pyhä. Jos joku kiusaa mun sukulaisia, kiusaa mua. Ja jos joku tarvii apua, autan myös aina kun vaan pystyn.

6. Vaikka oonkin aikamoinen suupaltti ja seuranainen (tai jotain x), niin en kelpuuta kaveripiiriini ketä tahansa. Ja ystäväpiiriini vielä vaikeammin (toki jotkut ovat ehkä tehneet kovemmin töitä ystävänäkseni pääsemiseksi, kun toiset, vaikka olen ollut ehkä hiukan nihkeämpi :D)

7. Rakastan matkailua ja erityisesti eri paikkojen erityispiirteitä ja historiaa.

8. Olen hyvinkin tietoinen tietyn ajan brittiläisen kuningasperheen kuvioista, sekä Kauniiden ja rohkeiden vastaavista :D

9. Lempikirjani on Tuulen viemää, uudempina todella kova juttu on Nälkäpeli -trilogia.

10. Ylipäätänsä rakastan lukemista, siitä lähtien, kun opin lukemaan, olen lukenut jatkuvalla syötöllä. Tämä mahdollistuu myös sillä, että olen oikeasti aikasen nopea lukemaan.

11.Huonoja puoli minussa on pänkkyys silloin, kun olen jotain päättänyt. Onneksi myös osaan antaa periksi (tosin pitää hetki ensin mietiskellä rauhaa pääkopan suojassa ;))

Ninan kysymykset:
1.Mistä haaveilet?
 
Turvallisesta elämästä, jossa asiat sujuvat mukavasti, eikä tarvitse huolehtia huomisesta, jos ei itse halua. Koko paketista, että työ, koti ja muu vapaa-aika menevät kitkattomasti ja toisiaan täydentäen.

2.Mitä pelkäät?
 
Sairastumista ja kuolemista siihen. (Synkkää, mutta olen tietyllä lailla eutanasian kannattaja juuri tästä syystä)
 
3.Mikä sai sinut viimeeksi nauramaan?
 
Hyvä elokuva, eli tänään 21 tapaa pilata avioliitto :)
 
4.Miten rentoudut?
 
Lukemalla, telkkaria katselemalla ja pelaamalla säbää.
 
5.Lempipaikkasi Suomessa?
 
Oma sänky :) Ja jos pitää olla joku oikea paikka, niin Helsingin lukuisat mietiskelypaikat.
 
6.Paras lomakohde?
 
Tällä hetkellä Lontoo, mutta yleisesti ottaen mielenkiintoinen kaupunki, jossa on paljon näkemistä.
 
7.Tärkein esineesi?
 
Jos ajatellaan siltä kannalta, että mitä tavaraa käytän eniten, niin aika ykkönen on kännykkä. 
 
8.Kolme asiaa mitä ottaisit autiolle saarelle?
 
Kirjan, aurinkorasvaa ja kännykän.
 
9.Mitä söit aamupalaksi?
 
Banaanin.
 
10.Kiroiletko ratissa?
 
Harvemmin, kun en oikeestaan kiroilua harrasta. Joskus kuitenkin :)
 
11. Parhaimman näköinen julkkismies? 
Chad Michael Murray :)


Haastan tähän haasteeseen siskoni, jonka blogi on http://lifewithkalakukko.blogspot.fi/

Hälle seuraavat kysymykset:

1. Hetki, jonka haluaisit elää uudelleen?
2. Lempiruoka-annoksesi?
3. Ystävä, jonka läsnäoloa kaipaat eniten?
4. Täydellinen päivä parilla lauseella?
5. Mitä toivot elämältäsi viiden vuoden sisään?
6. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit ja miksi?
7. Miten nimeäisit esikoisesi, jos saisit yksin päättää?
8. Mansikka, banaani vai passionhedelmä, ja miksi?
9. Jos saisit yhden supersankarikyvyn, mikä se olisi?
10. Lempielokuvasi?
11. Vaate, johon käyttäisit eniten rahaa?

Heissulivei, 
anuenkeli.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivän illan pohdintoja

Tässä kun olen yksin kotona (Topi on jenginsä kanssa Hangossa ja kotiutuu vasta huomenna), niin ajattelinpa taas pitkästä aikaa päivitellä tänne jotakin :)

Näin naistenpäivänä on hyvä muistutella mieliin, miksi naistenpäivää vietetään. On ollut aikamoinen onni syntyä tytöksi Suomeen, kun mietiskelee tyttöjen asemaa muualla maailmassa. Tänään etsiskelin seinälle laitettavia tekstejä tyttöjen luettavaksi, niin rankkaa settiä elää tyttöset kehitysmaissa. 9 -vuotiaana naimisiin ja aika pian sen jälkeen raskaana vanhalle ukolle, joka on huumeiden käyttäjä yms. Ei sitä voi kyllä käsittää. Joskus lukioaikoina tehtiin ystäväni Jennin kanssa filosofian tutkielma feminismistä ja edelleen voi yhtyä silloiseen loppupäätelmään, että feministeillä riittää kyllä tässä maailmassa töitä..

Iloisempia aiheita :)
Alla kuva meikäläisestä matkalla luistelemaan ekaa kertaa tänä talvena. Oli huisin hauskaa potkiskella ympäri Eläintarhan urheilukentän luonnonjäätä. Olis voinut mennä uudelleenkin, mutta nyt kun tuli uutta lunta, niin sitä ei oo näköjään aurattu..

Eilen oltiin kerholaisten kanssa Heurekassa (en oo varmaan ala-asteen jälkeen käynyt, vaikutti kyllä pienemmältä kuin muistin :)) ja katsottiin myös planetaarioelokuva. Kyllä taas tuntui omat mietteet pieneltä kun käytiin läpi tähtitaivaan ihmeitä ja välimatkoja. On tää meidän elämä kyllä aika hassu juttu, kun ajattelee maailmankaikkeutta.

Tänään kävin vähän ostelemassa. Ostin kotiin uudet sisustustyynyt, sekä itselleni pari uutta bleiseriä. Niistä pari kuvaa tämän postauksen loppuun :)


Huomenna lähdetään HUMAK:n luokan kanssa muistelemaan menneitä risteilylle. Aika mahtavaa, odotan tosi innolla, vaikka kaikki, joita toivoin näkeväni, eivät pääsekään paikalle. Toivottavasti voimme ottaa uusiksi lähivuosina :)

Halein,
anuenkeli.

JK. Seuraavaan postaukseen voisin yrittää listailla asioita, joita pitäisi tehdä ennenkuin täyttää 30v. Yksi voisi ainakin olla, että käy Jenkeissä. Se meinaan toteutuu, kun lähdetään äitin, iskän ja sisarusten kanssa sinne toukokuussa. Aika huisia <3 br="">

maanantai 25. helmikuuta 2013

Helmikuun selittelyt

Oon kyllä tällä hetkellä maailman huonoin kirjoittelemaan mitään ajatuksiani tänne blogiin. Pahoittelen kovasti niitä, jotka haluaisivat jotain elämästäni täällä lueskella.. :S

Oltiin toissaviikolla Topin kanssa katsomassa Flight -elokuva, joka oli oikeasti aikasen hyvä. Denzel Washington nyt vaan on kova näyttelijä, eikä muillakaan huonoja roolisuorituksia ollut. Kaikki siis joukolla katsomaan elokuvaa sankarilentäjästä, jolla on aikamoinen alkoholiongelma. Alla jonkinmoinen traileri elokuvasta. Ja ei, elokuva ei perustu tositapahtumiin, vaikka Topi niin luulikin :D


Viime viikko meni hiihtolomaleirillä, jossa sitten blogailtiin kunnolla lasten kanssa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin käyhän ihmeessä tutustumassa: http://kalajarvenhiihtolomaleiri.wordpress.com/

Lauantaina oli sitten Keisarittarien pelit, jossa ensimmäisessä pelissä taas opittiin, että rauhallisuus on malttia ja annetaan pelirauha. Peli alkoi siis katastrofaalisesti ja valkkumme ollessa estynyt tulemaan paikalle, yritti monikin pelaaja ottaa johtajan roolia (kaikki samanaikaisesti), jotenka vaihtopenkki oli aika levoton. Tokaan erään homma saatiin kasaan ja vaikka voittoa ei tullutkaan, niin ei vastustajakaan saanut enää maaleja tämän jälkeen tehtyä. Tokassa pelissä otettiinkin sitten suvereeni 11-0 voitto, mutta kehitettävää jäi yhä. Mutta siistiä, että saadaan aikaiseksi niin erilaisia pelejä, joutuu omaa roolia miettimään jatkuvasti.

Illalla vietettiin saunailtaa, jossa mm. totesin, että kohta kun 30 vuotisrajapyykki lähestyy, niin pitää varmaan jo alkaa miettimään aikuisten ratkaisuja asioihin. Esimerkiksi työpaikkatilanteeseen, mitä tehdä tilanteessa, jossa on jo viettänyt yli neljä vuotta työssä, jota ei ikinä ole unelmoinut tekevänsä yms. Päätöksiä tehtävä, mutta onneksi ei tuo 27.10. ole mikään ehdoton deadline, vaan hyvä herättelijä :)

Halauksia kaikille ihanuuksille, tästä tämä taas lähtee. :)

-anuenkeli.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Lämmittelyä [kuvia MINUSTA]


Koska itseni tuntien, koen jossain vaiheessa jonkinmoisen 30 ikävuoden kriisin, ajattelin jo nyt aloittaa teemaan liittyen ja postailla hauskoja kuvia vuosien varrelta :D Nämä kuvat on nähty siis jo aikoinaan Irc Galleriassa ja sieltä niitä nyt napsinkin.

Tarkoitus oli aloittaa lapsuuskuvalla, mutta oon näköjään poistanut ainoa skannatun, joten lisään sen myöhemmin

[tähän].


Ainoita kuvia meikäläisestä abivuodelta skannattuna, eli syksyltä 2001. Oltiin Musiikkikavalkadi -porukan kanssa perinteisellä risteilyllä ja meikäläisestä otettiin sitten näinkin edustava kuva, jonka muokkasin täydellisemmäksi ;)

YO Anu 1.6.2002
Oliskohan tämä alkusyksystä 2002, eli just olen aloittanut opinnot HUMAK:ssa  ja tämä on tupareista.  Ensimmäinen Irc-Gallerian profiilikuvani.

Kevät 2003, ja ensimmäinen Keisarigaala. 

Naiskeisareiden eka mitalli! Keväällä 2004 karjaalla :)
Anu vm. 2005, eli tämän näköisenä sitä on lähdetty valloittamaan maailmaa, kun koti muutti Helsinkiin syksyllä 2005

Enkeli sählykentillä kaudella 05-06.

Sisarukseni siskon rippijuhlissa kesällä 2006. 

Työmatkalla 2007 (Water Oulu).

Virallinen työpotretti, jonka veikkaan sijoittuvan vuodelle 2008. 

Praha 2009, meitsi ja Myyrä. 
Lontoossa 2010 w/ MJ.

Ystävän polttarit loppukeväästä 2011.

Barcelona 2011.

Keisariristeily 2012. 


Lontoo 2012.

Pallokeisarit 10 vuotta! elokuussa 2012.

Ja lopuksi kuva, joka vaan kertoo sen kaiken. Sijoittunee vuodelle 2006, jolloin Kruunujengi hallitsi sydäntä. Ei edelleenkään ole mitenkään yhdentekevä, vaan tarpeellinen ja tärkeä osa arkieloa.  <3 nbsp="">

Yritän jossain vaiheessa saada vanhempiakin kuvia laitettua tänne, tulee varmasti aikamoinen muistojen vuoristorata :))

Kiitos, kun jaksat kuluttaa vuosia kanssani!
anuenkeli. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ystävyyden vuosi on alkanut vauhdilla!

Hei ihanaiset!

Uusi vuosi 2013 otettiin vastaan meillä kotona parin kaverin kanssa blinien, itse tehdyn quacamolen sekä suklaafonduen kera. Aivan ihana vuoden vaihdos, kun sai saunaa ja pelata lautapelejä koko yön, eikä tarvinnut stressata mistään ylimääräisestä. Raketikin katselin pääosin telkusta Senaatintorin taivaalta.

Uuden vuoden lupauksia ei ole aikoihin tehty minun pienessä päässä, mutta sen verta ajattelin, että vuonna 2013 tavoitteenani on nähdä huisin paljon ystäviä! Erityisesti niitä vanhoja ihania, joiden kanssa on nuoruudessa tullut naurettua ja kohellettua :)

Tälle loistava avaus on maaliskuussa oleva HNT02:n kymmenvuotisristeily, huisia \o/

Koska työkuviot häiritsevät elämää, pitää nyt mennä juttelemaan seiskan tyttöjen kanssa ystävyydestä ;)

Ihanaa ystävyyden vuotta kaikille! <3 p="">anuenkeli.

ps. jatkan juttujen kirjoitteluja toivottavasti mahd. pian, hävettävän hiljainen tämä minun blogini!