Kevättä ilmassa selkeästi.

Ei oo kait mikään suuri yllätys, kun totean, että tää mun vauhti ei vaan hiljene ollenkaan.. Eihän se oo ollu vuosikausiin hirveän hidasta kuitenkaan.

Sen lisäks, että oon saanut tässä viimeisien kuukausien aikana paljon uusia ystäviä, niin vanhojakin on keretty nähdä ja sitten saada pirusti uusia kokemuksia. On se vaan aika mahtavaa, kun on paljon hyviä ystäviä ja vielä enemmän kivoja kavereita, joiden kanssa voi viettää aikaa..

Ihan ekaksi kyllä hehkutan sitä, että kävinpä katsomassa ihan parasta keikkaa viime viikolla. On se kyllä ihan ihmeellistä, miten tuo Bäkkärit onnistuu kerta kerran jälkeen vakuuttaamaan livenä ja muistamaan ne tuntemukset, joita se musiikki on vuosien varrella saanut aikaan. Oon mäkin kuitenkin ollut Bäkkärien musan ystävä jo yläasteelta lähtien.

Keikan aikana sitä tunsi itsensä hetkittäin taas siksi viisitoista vuotiaaksi teiniksi, joka oli kesällä 1999 katsomassa Bäkkäreitä Hartwall Areenalla. Muisti, miten hullua se meininki oli silloin ja millainen spektaakkeli Bäkkäreiden Millenium -keikka oli. Tyypit kuitenkin leijaili yleisön päällä vaijereiden avulla. :D Ja se, miten mahtava fiilis oli encoren aikana, joka oli sen hetkinen ehdoton suosikkibiisi. Sitten sitä myös mietti, että miten mukavaa se elo oli silloin. Ei tarvinnut muuta huolehtia kuin koulunkäynnistä eikä ensimmäistäkään sydänsurua ollut koettu vielä. Olin siis aika lapsi vielä silloin, vaikka muulta tuntuikin. :)

Nyt kun itsekin on (toivottavasti) aikuistunut, niin rauhallisempi mutta paljon intesiivisempi keikka puri tuhottoman hyvin. Ja kun sitten all-time BSB -lempparibiisi I'll Never Break Your Heart esitettiin, kostui silmäkulmat sekunniksi. *huokaus* BSB on kyllä ollut se bändi, jonka kanssa mä oon tehnyt henkistä kasvuani ihmissuhdesoppien labyrintissä.

Keikka oli siis ihan mahtava, siihen ei kait tartte enempiä todeta. Ja jatkoillakin oli kyllä ihan tosi mahtavaa, etten sanoisi. Kiitos Tuuli ja Liana. :)

Säbäkausi alkaa olla pulkassa. Enää Erotuomarien SM-kisat, johon meen säbäilemään ja sitten Keisarigaalaristeily, jolla palkitaan palkinnon ansaitsevat. Oon varmaan taas ihan nyyh-nyyh siellä.. x)

Noh, ehkä sitä nyt jatkais töitä, sillä kevät toi mukanaan omituisten ajatusten ja fiilistelyjen lisäksi myös Waterit. Ja Mikkeliin pitäisi siis suunnata ensi vkl:na. Sitä odotellessa..

enkeli kuittaa.

Nyt tällä tytöllä on enää yksi pappa.

Tämän tytön äiti soitti tälle tytölle tänään töihin ja kertoi itkien isänsä kuolleen ulkomailla lomalla. Eli tytön toinen pappa meni siinä.

Kyllä sitä meni hetken hiljaiseksi ja yritti koota ajatuksensa.

Ei tällä hetkellä kyllä edes itketä. Ehkä sen takia, että on niin paljon mielessä. Mutta toivottavasti tällä kertaa sitä itkis hautajaisissa. Olis tää henkilö ainakin sen arvoinen.

Harmittaa vaan pari asiaa. Papalta jäi niin monta tarinaa kertomatta, mitkä mua on aina askarruttanu. Sen merimiesajoilta ja sitten se, että mikä sai sen jäämään maihin ja menemään naimisiin mun mummon kanssa. Ja miksi ne sitten erosi loppupeleissä ymsyms. Niihin kysymyksiin mä en saa ikinä vastausta.

Harmittaa myös se, että nyt mun pappa ei nää koskaan sitä miestä, johon mä rakastun, eikä mun lapsia. Eikä mun lapset voi sanoa, että niiden isopapalla on komeat tatuoinnit, koska ne ei nää sitä koskaan muuta kuin mahdollisesti valokuvissa.

Pappa ei pääse koskaan Sirun lakkiaisiin ja Jonin valmistujaisiin. Pappa ei nää päivää, jolloin serkkumme Miska aloittaa koulun. Eikä mun hääpäivää.

Nyyh. Nyt jo kyyneleet valuu pitkin poskia. Onneksi, mä jo pelkäsin, että mä en osaa itkeä enää edes mun rakkaiden sukulaisten takia.

Mulla on aina kaikki muistot. Luulen, että kun seuraavan kerran haistan sen tietyn sikarin tuoksun, niin hymyilen vaan kun tiedän, että nyt papalla on kaikki hyvin. Hän on paikassa, jossa ei selkään satu eikä tarvitse huolehtia auto-ongelmista. Hän voi seilata purjealuksella ikuisesti taivaan merillä. Seilata ja elää uudestaan nuoruutensa hurjia hetkiä, jolloin mikään ei estänyt häntä toteuttamasta unelmaansa.

Onnea sulle pappa pilven reunalle. Sano terveisiä vanhemmilles.
Rauhallista lepoa ja kivutonta selkää sulle aina ja ikuisesti.

Ikävä tulee tottakai, mutta positiivinen sellainen. <3

enkeli kuittaa.

Voihan Kiinan keisari.

Tän päivän Hesarissa oli aika karmaiseva juttu liittyen Pekingin olympialaisiin.

Peking taisteli vuoden 2000 olympilaisista Sydneyn kanssa ja kun ne jotkut isot-urheilu-herrat saapuivat tarkastamaan Pekingiä, tapahtui seuraavaa:

Kadulla kuljeskeli 41 -vuotias lievästi kehitysvammainen Wang Chaoru, joka sitten pidätytettiin paikallisen ison herran toimesta, sillä hänen pelättiin pilaavan Pekingin mainetta, jos hänen annettaisiin kuljeskella pitkin katuja tarkastuksen aikana. Wang Chaoru vietiin vankilaan, jossa hänet piestiin hengiltä. Vanhemmat löysivät ruumishuoneelta pahasti hakatun poikansa, jonka selässä oli poliisin pampun kokoinen reikä.

Siis voi jumalauta! (anteeksi voimasana, tähän kohtaan se kuului)

Myös tämän päivän Hesarin pääkirjoituksessa todettiin seuraavaa:

"Ensimmäinen kiista koskee sitä, pitääkö olympialaisten hengen - reilun pelin, kansojen välisen yhteisymmärryksen ja ihmisyyden kunnioituksen - sopia jotenkin järjestäjämaan perusluonteeseen. Tähän otettiin jo kantaa, kun kisat myönnettiin ilman suurempia vastalauseita Kiinalle, joka ei ole demokratian eikä ihmisoikeuksien mallimaa.

Perustelu Kiinan kelpoisuudelle oli se, että urheilu tulisi pitää urheiluna ja erillään politiikasta. Toinen kiista nousee juuri tästä perustelusta: mikä on politiikkaa?"

Mun mielestä maa, jossa ihmisoikeudet ovat näin pahasti kuralla, että vuosikymmen toisensa jälkeen viattomia ihmisiä tapetaan mitättömistä syistä ja jossa tyttölapsia syrjitään todella pahasti ja ns. vääräuskovaisia vainotaan.

Puhumattakaan siitä, että sananvapaus EI TODELLAKAAN toteudu. Kiinalaiset eivät uutisten mukaan näet tiedä edes siitä, että olympiasoihdun matkaa on sabotoitu. He ovat siinä luulossa, että kaikkialla soihtu on otettu lämpimästi vastaan. BBC ja muut uutistoimistot, jotka jotain muuta raporotoivat, kärsivät katkotuista televisiolähetyksistä. Juuri näin..

Ja sitten tällaiselle maalle myönnetään olympialaiset. Okei, urheilu ja politiikka ei kuulu yhteen, mutta miettikää sitä kaikkea hyötyä, mitä Kiina saa näistä olympialaisista mm. taloudellisesti. Onko se ansainnut kaiken sen positiivisen, varsinkaan kun ei ole pystynyt parantamaan kuralla olevia asioitaan, vaikka on luvannut?

Eipä ole ei, mutta myöhäistä se nyt on. Toivottavasti näitä asioita mietitään jälkikäteen. Onhan se ikävää, että paha ei saa palkkaansa vaan päinvastoin, silittelyä päälaelle: "Kyllä se siitä, ei haittaa."

Ja vaikka kuinka Marjo Matikainen-Kallström ajattelee soihdun kuljetuksen sabotoinnin olevan hyökkäys urheilua kohtaan, ei se rouva rakas näin ole..

enkeli kuittaa.

Ystävyys on yhteistä työtä

Tän kirjoitin joskus hiukan yli vuosi sitten:

Puhelimessani on satoja numeroita,
läheisiäni,
ystäviäni, kavereitani.

Ihmisiä, joiden kuvat on tatuoitu sydämeeni.
Ihmisiä, jotka tekevät minusta minut,
välittävät,
muistavat,
ovat läsnä tarvittaessa
ja yleensä muutenkin.

Kiitos sinulle,
joka tarjosit nenäliinaa, kun olin pahoilla mielin.
Kiitos sinulle,
joka vedit tanssimaan, kun minua kiukutti.

Kiitos, kun jaksoit korvat punaisina kuunnella
kuinka paljon välitin.

Kiitos ruusuista.
Kiitos aiheellisista risuista.
Kiitos, kun kerroit totuuden.
Kiitos, kun väritit totuutta silloin kuin näit sen tarpeelliseksi.

Halaus sinulle,
joka ajoit mustan mielen pois.
Ja toinen sinulle,
joka rohkaisit ylittämään itseni.

Onneksi hyväksyt minut tällaisena kuin olen,
epätäydellisenä, itsepäisenä.
Ihmisenä.

Tiedäthän, että olet syy, miksi olen tässä nyt?
Nyt ainakin toivottavasti tiedät.

Kiitos, kun annat minun olla ystävä sinulle
ja korvata kaikki tekosi rakkaudellani.

Ja nyt on taas hetki, jolloin pitää miettiä ajatuksia, jotka oli tän runon takana. Ne tunteet ja ne muistot, jotka innoittivat kirjoittamaan tämän oodin niille läheisille, jotka välittivät.

Oikein itkettää miettiä, että jonain päivänä, ei-ehkä-niin-pitkän-ajan-päästä osa niistä ystävistä ovat käytännössä vain nimiä mun historiankirjani sivuilla. Ihmisiä, jotka joskus ovat tärkeitä ja jotka sitten olosuhteiden pakosta jäävät taustalle. Ihmisiä, jotka eivät ole valmiita siihen, että molemmat tekevät töitä ystävyyden säilymisen eteen. Ihmisiä, jotka ovat valmiita hyväksymään sen, että ystävät vaihtuvat, uusia löytyy ja vanhat säilyvät, jos säilyvät.

Oon nostanu tän asian esille sen takia, että on mahdollisuus, että yhteisö, joka on ollut mulle maailman tärkein asia, Pallokeisarit, ei välttämättä olisi enää olemassa jatkossa. Tai siis, että siitä poistuisi mulle tärkeitä ihmisiä.

On ikävää, että mulla on vaan tietty määrä päiviä viikossa ja tietty määrä tunteja päivässä, sillä se tarkoittaa, että mun täytyy määritellä tarkkaan, miten käytän aikani.. Olis vaan niin helppo pitää hauskaa saunailtojen ja pelien yhteydessä, kun silloin on pakosti jotain, mikä yhdistää meitä. Kalenterissa sama aika kaikilla vapaana ja varattuna sille, että ollaan yhdessä. Ei tää varmaan olis ees niin vaikeaa, jos ei asuttais eri paikkakunnilla. On aika vaikeaa tehdä asioita yhdessä kun yks on Turussa, toinen Tampereella, kolmas ja neljäs pk-seudulla ja sit viides Lohjalla. Ja sit ku kaikilla ei oo aina rahaa/mahdollisuutta tulla paikalle, ni se meni sit siinä.

Kysymys pohdittavaksi kaikille Keisareille: kuinka monta kertaa me ollaan viimeisen vuoden aikana vietetty aikaa yhdessä ilman, että Keisareilla on ollut jonkinlaista yhteishäppeninkiä: pelejä, saunailtoja tms.? Ei hirmuisen montaa kertaa. Ei näet mulle asti oo ainakaan tullu montaa kertaa kutsua minnekään bileisiin..

Tämä on syy siihen, miks mua surettais se, että ei olis enää sitä omaa yhteisöä, jonka turvissa voi huoleti suunnitella tekemisiä, kun tietää, että silloin ainakin näkee ne rakkaat, joita haluaa.

On näet ikävää vaan päästää irti. Mä en vaan yksin kykene tekemään sitä ystävyystyötä ja tuntuu, ettei muut ees tajua, että sitä se tarkoittaa, jos mennään kaikki eteenpäin. Ystävyyden heikkenemistä, ellei molemmat halua ja näe vaivaa sen ylläpitämiseksi.

enkeli kuittaa.

Hirmuinen vauhti ollut elämässä..

.. ja uusiin ihmisiin on tullut tutustuttua ihan urakalla viimeisen kahden kuukauden aikana. Mutta mikäpä siitä, vähän sitä vannottiin uutena vuotena, että vuodesta 2008 tulee paras vuosi ikinä. Ja mun osalla tää on toteutunut aika hyvin, hirmusti on hyviä asioita tapahtunut, huonoja ei oikeastaan tule nyt mieleen, mikäli nyt pari tosi noloa kännisekoilua. (Nojoo, sen superhyperkännissä olon voisi lopettaa.. Ajan kanssa :P)

Keskiviikkona oltiin Alessa joukkuekaverini Tarun kanssa, jonka kanssa on kierretty urakalla baareja ja koettu paljon asioita, ja sitten siellä tapasin uuden ihmisen. En ollut mitenkään juomingeissa, pari juomaa meni ja sitten jostain syystä mun ja Tarun ympärillä pyöri tiiviisti pohjanmaalainen porukka, joista lähes jokainen halusi tehdä tuttavuutta mun kanssa. Humalaisia olivat, jotenka eipä mua kiinnostanut. Paitsi sitten se yksi poju, joka oli rauhallisin ja antoi mun olla rauhassa. Hänen kanssaan sitten tanssin jossain vaiheessa, kun piti päästä pois niitten muitten läheltä. Poitsu seurusteli, eli siinä syy, miksi tunsin oloni ihan turvalliseksi hänen seurassaan. Jossain vaiheessa kun vahdin Tarun ja Heidin juomia, kysyi tuo nimettömäksi jäänyt poika multa, että miksi mä olen sinkku. Se on kuulemma ihan päivänselvää, että olen sinkku ja pitämässä hauskaa kavereiden kanssa. Selitin sitten jotain sitoutumiskammosta ja menevyydestä, jossa seurustelukumppanit eivät jaksa mukana ja hän sitten totesi vaan, että "Voisinpa lyödä vetoa, että sulle on käynyt pahasti jossain vaiheessa ja siksi sä et halua ees yrittää.." Olinpa sitten ihan äimän käkenä, että huhhuh, mitä tuo poitsu selittää..?!? x)

Keskustelu jatkoi, eikä sitä tarvitse tähän laittaa, mutta nostin tämän esille, sillä sepä sai taas mut miettimään mun asennetta omaan elämääni uudestaan. Eli, että minkäs takia tässä viipelletään näin kovaa.. Mitään lopullista johtopäätöstä ei syntynyt, jotenka kait sitä sitten jatketaan samaan malliin niin kauan kuin jotain ilmenee.. :P

Ensi viikonloppuna on uusien kamujemme FB Riskin saunailta, jonne meidät on kutsuttu. Saas nähdä, mitä siellä käy, kun edellisellä kerralla oli jo aika luja meininki, kun käytiin juhlimassa M-Teamin karsintapelin voittoa.. :D

enkeli kuittaa.