torstai 27. syyskuuta 2012

Sählyä, askartelua ja uusia näkökantoja

Huoh! Taas hurahti liian pitkä aika tämän blogin päivittämisestä. Pitää yrittää tsempata, vaikka perusarjesta ei hirmusti aina olisikaan kirjoiteltavaa. 

Salibandykausi on hurahtanut myös omalta kohdaltani vihdoin käyntiin. Pari viikkoa sitten testailin jo tuomarointia Tribal Cupissa, mutta tuolloin jo häirinnyt ällöttävä palovamma ranteessa (teevesitermari pisti vedet paineella ulos..) esti oman pelaamisen ennen tätä viikkoa. Tiistaina oli tiukkaakin tiukempi peli, kun Talviliiga starttasi, eikä se nyt ihan tosi huonosti mennyt. Eilisissä treeneissä sen sijaan olin hetkittäin aika hukassa, mutta toivottavasti sunnuntaina sitten sarja-avauksessa menee paremmin :D Lauantaina pitäisi myös ekat M6D -pelit visailla, eli ei tartte hirmusti levätä viikonloppuna. Mutta ihan kivaa silti! :)

Piti jo aiemmin postata seuraava linkki, mutten saanut aikaiseksi. Toissa viikon NYT -liitteessä oli todella ajatuksia herättävä kirjoitus pedofiliasta sairautena, johon on todella vaikea saada apua, ennenkuin pedofilia sekoittaa pään niin, että lapset joutuvat konkreettisiksi kohteiksi. Suosittelen jokaista lukemaan, ainakin itselleni tuli ihan täysin uusi näkökulma asiaan, kun haastattelun kohteena on mies, joka murrosiässä havaitsi viehättyvänsä lapsista ja kävi itsensä kanssa vuosikausien ajan kamppailua, ennenkuin uskalsi pyytää psykiatrista apua. Tärkeää on myös erottaa pedofilia -suuntauksen henkilöt lasten hyväksikäyttäjistä, sillä vain hyvin harva pedofilia-ajatuksia omaava henkilö on lapsiin sekaantuja. Artikkeli siis löytyy täältä, ja jotta nyt ei jäisi kenellekään epäselväksi: EN HYVÄKSY LASTEN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ, mutta olisi se silti oikein, että pedofilisista ajatuksista saisi yhtä helposti apua, kun esim. skitsofreniasta kärsivä, jotta vältyttäisiin siltä, että pään seotessa ovat kohteina jonkun ihmisen pienet, viattomat, lapset. 

Miettikää sitä, 
anuenkeli. 

JK. Askarreltiin lasten kanssa viime viikolla naapurikoulun 50-vuotislahjaksi opettajien huoneeseen lankakeräkranssi, josta kuvia alla. Ohje tekemiseen napsittiin tästä, mutta kehiteltiin vähän itse lisukkeita :)

Kranssi ja kortti, jonka väsäsin ilman apua ;)
Kranssi käytössä, todella upea.

Ei kommentteja: