torstai 23. lokakuuta 2014

Boys don't cry

Jihuu, blogini hiljaiselo päättyy tähän. Ja nyt kaiken muun somettelun ohella, yritän myös saada pidettyä blogini elossa, jotta lukemista riittäisi.

---

Tällä viikolla katsoin Hjallis -ohjelman jaksoa, jossa oli Duudsoneiden Jarno haastattelussa. Hurjapääporukan aivotyyppi herkistyi kyyneliin kesken haastattelun, kun muisteli tilannetta, jossa riiteli kollegansa Jukan kanssa. Jarno kyynelehti, eikä pystynyt puhumaan normaalisti. Vieressäni sohvalla alettiin tuhahtelemaan sitä katsellessa: no, eikö toi nyt riitä jo. Jäin miettimään, että oliko reaktio turhautumista haastattelijaan, joka itketti haastateltavaa, vai turhautumista itkevään ihmiseen (kun kaikissa ohjelmissa nyt haetaan amerikkalaistyylistä henkilökohtaista tragediaa, mukamas) vai hämmennys, kun näkee hurjapäämiehen itkemässä televisiossa.

Tänä syksynä on ollut mielestäni harvinaisen paljon itkeviä miehiä televisiossa: niin Iholla -miehet kuin Vain elämää -artistit ovat kaikki vuorollaan kyynelehtineet. Saako mies itkeä? Saako mies itkeä julkisesti? Saako mies itkeä suositussa televisio-ohjelmassa?

Miksi mies ei saisi itkeä, jos itkettää? Miksi itkeminen ajatellaan heikkouden merkiksi ja ehkä osoituksena feminiinisestä puolesta? Miksi monelle tulee miehen itkusta vaivaantunut olo? Miksi mies ei voisi itkeä elokuvan aikana, jos elokuva liikuttaa jotain hänessä ja tuntuu siltä, että pitäisi itkeä? Olen nähnyt tasan kerran isäni itkevän.

Samaa asiaa pohditaan myös täällä: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/06/04/nyt-miesta-itkettaa

Ei se itkeminen oikeastaan itsellekään niin kovin helppoa ole. Ainakin sitä nolostelee, paitsi jos oikeasti sattuu kunnolla. Ja sitten kuitenkin itkeminen helpottaa, eli pitäisi vaan itkeä kun harmittaa, tai on surullinen, tai liikuttunut jostain asiasta.

Itsehän olen nuorempana itkenyt katsoessani Kauniita ja rohkeita. :)

-anuenkeli.

Ei kommentteja: