Mun on pitäny tästä aiheesta kirjoittaa jo viikkoja sitten, mutta se on vaan jäänyt. Nyt kun mulla on tässä hetki aikaa sähköpostien purun ja lounaan (ja lounaan jälkeisen aherruksen) välillä, aattelin päästää kirjoittajalahjani valloilleen hetkeksi.
Tämän vuoden aikana olen monta kertaa pohtinut sitä, minkä takia ihmiset ihastuvat niin helposti ajatukseen. Tarkoitan sitä, että minkä takia ajatuksissa pyörii lähes tuntematon ihminen, jonka vieressä olet ehkä nukkunut tai jonka kanssa olet jutellut pitkään tai lähetellyt vaikka viestejä kuukausikaupalla näkemättä livenä? Tämä ihminen, jota et edes tunne, pyörii jostain tuntemattomasta syystä ajatuksissasi, vaikket häntä edes näkisi tai häneen pitäisi yhteyttä ja sitten havaitsetkin, että ajatuskin hänestä saa vatsan kipristelemään mukavasti, hymyn syttyvän ja poskien punehtuvan. Etkä edelleenkään ole siis nähnyt häntä, hän elää vain ajatuksissasi.
Muistelet jotain hänen sanomaansa tai tekoaan, naurahdat. Ja yhtäkkiä tajuat, että olet ihastunut. Ihastunut pelkkään muistikuvaan jostakin. Ja tähän muistikuvan aiheuttajaan et ole siis tutustunut yhtään lisää, muuta kuin ajatuksissasi.
Sitä kehittää ajatuksissaan toiselle sellaisia luonteenpiirteitä ja arvoja, joita hänellä ei välttämättä ole, toivoisit vain asian olevan niin.
Ja sitten kun käy ilmi syystä tai toisesta, että parisuhde, omakotitalon rakentaminen ja koiran hankkiminen, jotka olet päässäsi rakentanut, eivät onnistukaan, kun muistikuvan aiheuttaja onkin tehnyt jotain sinusta riippumatonta, tuntuu se siltä, kuin sinut olisi hurjasti petetty, vaikka oletkin vain ihastunut ajatukseen, muistikuvaan ihmisestä, joka ei välttämättä ole lähelläkään totuutta.
Olemme me ihmiset, ainakin me naiset, aika höpsöjä, kun tällä lailla lankeamme. Voisi sitä edes ihastua oikeaan ihmiseen. Tai sitten ihastua sellaiseen, johon ei ole mitään oikeita mahdollisuuksia. Siksi mä olenkin menossa naimisiin Chad Michael Murrayn tai Andreas Thorkildsenin kanssa.. ;)
enkeli kuittaa.
Tämän vuoden aikana olen monta kertaa pohtinut sitä, minkä takia ihmiset ihastuvat niin helposti ajatukseen. Tarkoitan sitä, että minkä takia ajatuksissa pyörii lähes tuntematon ihminen, jonka vieressä olet ehkä nukkunut tai jonka kanssa olet jutellut pitkään tai lähetellyt vaikka viestejä kuukausikaupalla näkemättä livenä? Tämä ihminen, jota et edes tunne, pyörii jostain tuntemattomasta syystä ajatuksissasi, vaikket häntä edes näkisi tai häneen pitäisi yhteyttä ja sitten havaitsetkin, että ajatuskin hänestä saa vatsan kipristelemään mukavasti, hymyn syttyvän ja poskien punehtuvan. Etkä edelleenkään ole siis nähnyt häntä, hän elää vain ajatuksissasi.
Muistelet jotain hänen sanomaansa tai tekoaan, naurahdat. Ja yhtäkkiä tajuat, että olet ihastunut. Ihastunut pelkkään muistikuvaan jostakin. Ja tähän muistikuvan aiheuttajaan et ole siis tutustunut yhtään lisää, muuta kuin ajatuksissasi.
Sitä kehittää ajatuksissaan toiselle sellaisia luonteenpiirteitä ja arvoja, joita hänellä ei välttämättä ole, toivoisit vain asian olevan niin.
Ja sitten kun käy ilmi syystä tai toisesta, että parisuhde, omakotitalon rakentaminen ja koiran hankkiminen, jotka olet päässäsi rakentanut, eivät onnistukaan, kun muistikuvan aiheuttaja onkin tehnyt jotain sinusta riippumatonta, tuntuu se siltä, kuin sinut olisi hurjasti petetty, vaikka oletkin vain ihastunut ajatukseen, muistikuvaan ihmisestä, joka ei välttämättä ole lähelläkään totuutta.
Olemme me ihmiset, ainakin me naiset, aika höpsöjä, kun tällä lailla lankeamme. Voisi sitä edes ihastua oikeaan ihmiseen. Tai sitten ihastua sellaiseen, johon ei ole mitään oikeita mahdollisuuksia. Siksi mä olenkin menossa naimisiin Chad Michael Murrayn tai Andreas Thorkildsenin kanssa.. ;)
enkeli kuittaa.
1 kommentti:
Mä olen tällä hetkellä ihastunut ihmiseen, jonka kanssa oon suudellut kerran humalapäissäni. Jo kuukausi sitten oon kirjoittanut siitä runoja. Yksi niistä meni näin: "Perhoset eivät pysy enää mun vatsassa, nittä on joka puolella, varpaissakin. Pystyisin leijailemaan sun luokses, mutta ottaisitko mut kiinni?" .. Siitä on jo kaksi kuukautta kun me siis jotain tehtiin. Enkä vieläkään, vaikka mitään uutta ei ole tapahtunut, vaikka se ei ole ottanut mitään askelta mua kohti, mä jaksan haaveilla. Yhdyn siis sun mietteisiin tästä aiheesta ja totean, me naiset todella ollaan hupsuja.
Lähetä kommentti